Rintasyövän sairaalahoidon ja seulonnan kustannukset Helsingissä, Tampereella ja Turussa 1981-1990
Rintasyövän sairaalahoidon ja seulonnan kustannuksia Helsingissä, Tampereella ja Turussa 1980-luvulla selvitettiin mammografiaseulonnan kustannustehokkuuden arvioinnin pohjaksi. Vuodeosastohoitoa käytettiin vähiten Tampereella ja eniten Helsingissä. Poliklinikkahoitoa käytettiin Turussa vähemmän kuin Tampereella. Kokonaiskustannukset olivat Tampereella edullisemmat kuin Turussa. Paikkakuntien välisiin eroihin vaikuttavat monet tekijät, kuten hoidon tarve, hoitokäytännöt, hoitoonohjausmahdollisuudet ja paikkakunnan kustannustaso. Rintasyöpäseulonnan odotetaan vähentävän hoidon kustannuksia, kun uudet tapaukset löytyvät entistä varhaisemmassa vaiheessa. Turussa yhdeksän vuoden seuranta osoitti varhaisessa vaiheessa löydetyn syövän sairaalahoidon tulleen keskimäärin puolta halvemmaksi kuin levinneenä löydetyn syövän hoito. Turku sijoitti vuosikymmenen lopulla eniten rahaa seulontaan, ja jatkotutkimukset osoittavat, millainen vaikutus tällä on rintasyövän diagnostiikan ja hoidon tuloksellisuuteen tulevina vuosina.
Rintasyöpä on naisten yleisin syöpämuoto Suomessa. Kasvaimen koko ja levinneisyys dia-gnoosihetkellä ovat edelleen tärkeimmät taudin ennusteeseen vaikuttavat tekijät, joskin uusia kasvaimen biologiaa kuvaavia seikkoja on opittu tuntemaan runsaasti. Taudin varhainen toteaminen, kasvaimen biologisten…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



