Lehti 3: Terveydenhuolto 3/2005 vsk 60 s. 305 - 308

Ryhmästä tiimiksi - vuorovaikutusta leikkaussalissa

Leikkaussalissa toimittaessa tarvitaan lääketieteellisen tiedon ja taidon lisäksi myös ryhmätyötaitoja. Tärkein hyvän tiimityön edellytys on toisten työn kunnioittaminen.

Lääketieteellisen virheen pohjasyynä saattaa olla ryhmän puutteellinen vuorovaikutus.

Nykyisin leikkaustoimintaa keskitetään, yksiköissä työskentelee paljon henkilökuntaa ja sen vaihtuvuus on suurta, joten yhteistä kokemusta kertyy vähän. Tämä lisää vuorovaikutuskoulutuksen tarvetta.

Ryhmätyötä koskevien asenteiden parantamiseksi on suositeltu leikkaussalissa työskentelevien ammattiryhmien kouluttamista yhdessä.

Hyvä vuorovaikutus parantaa sekä potilasturvallisuutta että työviihtyvyyttä.

Leila Niemi-Murola

Nykyaikainen leikkaussali näyttää avaruusaluksen ohjaamolta kaikkine koneineen. Yhtäläisyydet ilmailun ja leikkaussalin välillä eivät rajoitu ulkoisiin asioihin. Lentäjien ja anestesiologien toimintaa kriisitilanteissa voidaan arvioida samalla asteikolla (1). Lentäjillä keskinäinen hierarkia on…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat