Lehti 6: Terveydenhuolto 6/2004 vsk 59 s. 541 - 545

Sairaalassa hoidetut lasten ja nuorten alkoholimyrkytykset - muutokset viime vuosikymmenten aikana

Lähtökohdat

-Sairaalassa hoidettuja lasten alkoholimyrkytyksiä on tutkittu Suomessa 1970-luvulta lähtien. Nuoret käyttävät alkoholia enemmän ja humalahakuisemmin kuin aiemmin.

Aineisto ja menetelmät

-Tutkimusaineistona oli sata Husin Lasten ja nuorten sairaalassa maaliskuun 1998 ja joulukuun 1999 välisenä aikana hoidettua alkoholimyrkytyspotilasta. Heidän tiedoistaan selvitettiin kliininen tilanne ja psykososiaalinen tausta. Selvityksen tuloksia verrattiin vuosien 1975-86 ja 1989-90 Lastenklinikan ja Auroran sairaalan aineistoihin.

Tulokset

-Alkoholimyrkytyspotilas oli 14-vuotias väkeviä juonut tyttö tai poika, jonka veren alkoholipitoisuus oli 2,0 promillea. Tyttöjen osuus on kasvanut tasaisesti, poikien keskimääräinen ikä on noussut ja juotu alkoholimäärä on kasvanut. Siiderin ja oluen osuus myrkytyksen syynä on kolminkertaistunut. Puolet potilaista joi kokeilun halusta ja osalla oli taustalla psykososiaalisia ongelmia. Noin 10 %:lla oli itsetuhoisia ajatuksia. Jatkokontrolleja suositeltiin noin 60 %:lle potilaista.

Päätelmät

-Alkoholimyrkytys on suomalainen erityisongelma. Nuoren alkoholimyrkytys voi olla henkeä uhkaava, nopeita hoitotoimenpiteitä vaativa tilanne, ja merkki nuoren hoitoa ja seurantaa vaativasta psyykkisestä tai sosiaalisesta ongelmasta.

Anne Lamminpää

Sairaalahoitoa vaatineita nuorten alkoholimyrkytyksiä ja niiden taustatekijöitä on tutkittu Suomessa 1970-luvulta lähtien (1,2,3,4). Nykyään lähes joka viides 15-16-vuotias suomalainen nuori on useita kertoja humalassa kuukausittain (5). Muissa maissa lasten ja nuorten alkoholimyrkytyksiä kuvaavaa…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat