Lehti 36: Terveydenhuolto 36/2005 vsk 60 s. 3523 - 3526

Selvitys ultraäänitutkimuksia tekevien lääkärien ja hoitajien välisestä työnjaosta

Lähtökohdat

Lääkärien ja hoitajien välinen työnjako on kansallisen terveysprojektin myötä noussut merkittäväksi keskustelunaiheeksi terveydenhuollossa.

Tähän mennessä tavallisin lääkäriltä hoitajalle siirretty tehtävä on suonensisäisen nesteytyksen aloittaminen.

Viime vuosina tehtyjen työnjakoon liittyvien selvitysten perusteella on katsottu tarkoituksenmukaiseksi siirtää hoitajille myös erilaisia ultraäänitutkimuksia.

Menetelmät

Hus-piirissä tehdyllä kyselyllä selvitettiin eri erikoisalojen ylilääkäreiden käsityksiä ultraäänitutkimuksia tekevien hoitajien tarpeesta sekä työtehtävien siirtoon liittyvistä käytännöistä.

Sähköinen kyselylomake tavoitti yhteensä 154 ylilääkäriä.

Tulokset

Eniten ultraäänitutkimuksia tekeviä hoitajia, röntgenhoitajia ja kätilöitä, oli obstetriikan ja radiologian alueella.

Vastauksissa todettiin, että yksinkertaisten tutkimusten, kuten residuaalivirtsan määrityksen, alaraajojen dopplertutkimuksen tai pleuranesteen osoituksen ja erilaisten seulontojen, ohjaaminen hoitajille vapauttaisi lääkäreitä vaativampiin tehtäviin ja vähentäisi lääkärien työkuormaa.

Päätelmät

Kyselyn mukaan ultraäänihoitajia tarvitaan Hus-piirissä.

Ultraäänihoitajien toiminta vaatii kuitenkin tutkimusaiheisiin, diagnostiikkaan, toimenpiteisiin, vastuuseen ja palkkaukseen liittyvät tarkat rajaukset ja selkeät säännökset.

Minna HalinenOili KärkkäinenMartti ÄmmäläPentti LohelaMauri Lepäntalo

Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti vuonna 2002 kansallisen terveysprojektin terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi (2,3). Osana tätä projektia katsottiin tarpeelliseksi selvittää terveydenhuoltohenkilöstön työnjakoa kunnallisissa toimipisteissä. Helsingin ja Uudenmaan…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat