Lehti 51-52: Terveydenhuolto 51-52/2001 vsk 56 s. 5238 - 5240

Simo Kokko: Terveyskeskuksen perustyö ei edellytä suuria yksikköjä

- Suomessa on pitkään pyritty pieniin terveyskeskusyksiköihin - eroon kaupunkien suurista kasvottomista vastaanotoista. Tämä kehitys yhdessä omalääkärijärjestelmän kanssa on ollut valtava edistysaskel, sanoo Stakesin kehittämispäällikkö Simo Kokko.

Nyt maassa on kuitenkin täydessä vauhdissa keskustelu terveyskeskusten yksikkökoon suurentamisesta. Sitä perustellaan esimerkiksi maaseututerveyskeskusten lääkäripulalla.

Kannattaako isoihin yksiköihin pyrkiä takaisin, Kokko kysyy.

Syrjäseutujen lääkäripulaa hän korjaisi taloudellisilla ja toiminnallisilla porkkanoilla. Entä jos syrjäseudun terveyskeskus annettaisiin muutamalle lääkärille hoidettavaksi ammatinharjoittamispohjalta siten kuin esimerkiksi Englannissa?

Suvi Sariola

Simo Kokko palasi Suomeen ja Stakesiin viime jouluksi vietettyään kaksi vuotta Maailmanpankin tehtävissä Yhdysvalloissa. Kotimaassa käytiin täyttä vauhtia keskustelua perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistämisestä. Tämän vuoden Kokko on kiertänyt maata tutustumassa ratkaisuihin…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat