Skolioosin seulontakäytäntö terveyskeskuksissa
Lähtökohdat
Koululaisten ikäkausitarkastukset ovat avainasemassa idiopaattisen skolioosin varhaistoteamisessa. Skolioosi pitäisi löytää jo ennen nopean kasvukauden alkua, koska hoitamattomana siitä voi kehittyä huomattava epämuotoisuus.
Aineisto ja menetelmät
Selvitimme, kuinka Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen terveyskeskuksissa seulottiin skolioosia ja miten jatkoseurannat oli järjestetty. Tutkimus tehtiin postikyselynä kouluterveydenhoitajille keväällä 2002. Selvityksessä kysyttiin, mille ikäluokille seulontatutkimuksia tehdään ja kuka niitä suorittaa.
Tulokset
Tutkimus osoitti, ettei ole olemassa yhtenäistä seulontakäytäntöä. Seulontojen määrä vaihteli kunnittain, ja ne kohdistuivat eri ikäluokkiin. Skoliometri oli käytössä vain muutamassa yksikössä. Jatkoseurannassa ja erikoissairaanhoitoon lähettämisessä oli myös vaihtelevia käytäntöjä. Kirjallisia ohjeita oli käytössä vain osalla ja niiden sisältö vaihteli.
Päätelmät
Perusterveydenhuollossa tarvitaan yhtenäinen ohjeisto skolioosin seulontaan.
Skolioosilla tarkoitetaan selkärangan käyristymistä sivusuuntaan. Scoliosis Research Society määrittelee skolioosiksi yli 10 asteen käyryyden mitattuna Cobbin menetelmällä (1). Skolioosi luokitellaan toiminnalliseen ja rakenteelliseen skolioosiin. Rakenteelliset skolioosit jaetaan…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



