Lehti 4: Terveydenhuolto 4/1998 vsk 53 s. 319

Steriloinnit Suomessa: eugeniikasta raskaudenehkäisyyn

Sterilointi on Suomessa muuttunut eugeenisesta toimenpiteestä ehkäisymenetelmäksi. Rotuhygienia oli selkeästi mukana vuoden 1935 ja vielä vuoden 1950 steriloimislaissa. Siitä huolimatta eugeenisten syiden vuoksi tehtiin vähän sterilointeja ja perhesuunnittelu oli koko ajan steriloinnin päätarkoitus. Miesten steriloinnit ovat olleet paljon harvinaisempia kuin naisten ja sukupuoliero on edelleen suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Sterilointien määrä on ajan mukana vaihdellut huomattavasti ja steriloimislakien muutokset eivät juurikaan selitä sitä. Sen sijaan aborttilait ovat olleet tärkeitä sterilointien lukumäärän selittäjänä. Vuonna 1994 tehdyn kyselyn mukaan 9 % naisista käytti sterilointia ehkäisymenetelmänään. Suurin osa naisista oli tyytyväisiä menetelmään, mutta 9 % steriloiduista katui sitä. Sterilointi lienee jatkossakin tärkeä raskauksien ehkäisymenetelmä Suomessa.

Elina HemminkiAnja RasimusErja Forssas

Sterilointeja on tehty vuodesta 1880 lähtien (1). Sterilointi on tehokas ja suhteellisen turvallinen raskauden ehkäisymenetelmä. Se poikkeaa muista ehkäisymenetelmistä kolmella tavalla: toimenpide vaatii yleensä kirurgisia taitoja; se on yleensä tarkoitettu pysyväksi ehkäisymenetelmäksi…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat