Suomen nuorisopsykiatrinen hoitojärjestelmä tänään
Nuorten psykiatrisen hoidon tarpeet ovat omaleimaisia ja erilaisia kuin lasten tai aikuisten tarpeet. Suomi on ollut eurooppalaisestikin katsottuna edistyksellinen luodessaan nimenomaan nuorille suunniteltuja psykiatrisia palveluja. Nuorisopsykiatrian poliklinikoita on perustettu 1980-luvun lopulta alkaen maan kaikkiin osiin. Vuonna 1995 niihin tehtiin lähes 100 000 käyntiä. Myös nuorisopsykiatriset sairaansijat ovat lisääntyneet. Vuoden 1995 lopussa niitä oli 209. Luotu hoitojärjestelmä tavoittaa tulevaisuuden kannalta tärkeän ja aiemmin asianmukaisia palveluja vaille jääneen väestönosan. Näyttää todennäköiseltä, että yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten vuoksi on välttämätöntä edelleen lisätä ja monipuolistaa nuorisopsykiatrisia hoitopalveluja.
Nuoret tarvitsevat psykiatrista hoitoa … Psyykkinen kasvaminen lapsesta aikuiseksi - nuoruusiän kehitys - muuttaa nuorta sekä fyysisesti että psyykkisesti. Muutokset ruumiissa, ajattelussa, sosiaalisissa suhteissa ja kokemisessa saavat aikaan uudenlaisen psyykkiseen kasvun lapsuuteen verrattuna.
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



