Tepsiikö vähähiilihydraattinen ruokavalio lihavuuden hoidossa?
Lähtökohdat
Lihavuus on keskeinen terveysongelma maailmanlaajuisesti. Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden asema lihavuuden hoidossa kiinnostaa sekä terveydenhuollon ammattilaisia että maallikoita. Tutkimukseen perustuvaa tietoa niiden hyödyistä, toteutuvuudesta, tehosta ja haitoista tarvitaan.
Menetelmät
Selvitimme kirjallisuushaulla vähähiilihydraattisten ruokavalioiden raportointia, toteutuvuutta, tehoa ja hoitomyöntyvyyttä vähintään vuoden kestäneissä, pääasiassa kontrolloiduissa tutkimuksissa.
Tulokset
Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden pitkäaikaistulokset laihdutuksessa eivät eroa muilla ruokavalioilla saavutetuista tuloksista. Ruokavalioiden koostumus on useimmiten raportoitu huonosti, ja koostumukset ovat vaihtelevia. Pitkäkestoisissa tutkimuksissa hiilihydraattien saanti alkaa usein muistuttaa jopa normaalia suomalaista ruokavaliota. Keskeyttäneiden määrä on suuri, mutta ei eroa vertailuruokavaliota noudattaneiden keskeyttämismääristä. Myös hoitomyöntyvyys heikkenee tutkimuksen keston myötä. Vähähiilihydraattisten laihdutusruokavalioiden turvallisuus on dokumentoitu kahteen vuoteen asti.
Päätelmät
Vähähiilihydraattiset laihdutusruokavaliot tarjoavat vaihtoehdon yleisesti suositellulle ruokavaliolle, joka sisältää kohtuullisesti rasvaa. Ilman asiantuntijan apua pitkäaikainen hiilihydraattirajoitus voi yksipuolistaa ruokavaliota. Siirtyminen normaaliin ruokavalioon voi olla ongelmallista, jos laihdutusjakson aikana ruokavalio on ollut kovin poikkeava. Kasvikset ja hedelmät sekä pehmeä rasva kovan rasvan asemasta kuuluvat moderniin laihdutusruokavalioon. Pysyvät elämäntapamuutokset ja liikunta sekä nykysuositusten mukainen laihduttava ruokavalio ovat edelleen käypää hoitoa pyrittäessä pysyviin tuloksiin.
Lihavuus on yleistyvä terveysongelma sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Se lisää sekä sairastuvuutta että kuolleisuutta moniin keskeisiin kansantauteihin kuten sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen (1-4). Aikojen kuluessa lihavuutta on hoidettu erilaisilla ruokavaliomuutoksilla…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



