Terveyskeskusten toimivuus ei ole viime vuosina parantunut
Lähtökohdat
Vuosina 2008-2011 toteutettavan sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (Kaste) yhtenä päätavoitteena on perusterveydenhuollon toimivuuden parantaminen. Palvelujen saatavuutta on pyritty edistämään myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksen (Paras-hanke) avulla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin lääkärien näkemyksiä terveyskeskusten toimivuudesta vuonna 2010.
Menetelmät
Lääkärit arvioivat terveyskeskusten toimivuutta vuonna 2010 samalla 24-osioisella kyselyllä, jolla tietoja oli kerätty jo vuosina 2002 ja 2006. Vastauksista laskettiin summapisteiden keskiarvot. Maksimiarvo 120 pistettä kuvasi huonoiten toimivaa ja minimiarvo 24 parhaiten toimivaa terveyskeskusta.
Tulokset
Vastausprosentti oli 51. Terveyskeskusten toiminta kokonaisuudessaan ei ollut kyselyyn vastanneiden lääkärien mielestä kehittynyt vuodesta 2006 (summapisteet 66) vuoteen 2010 (summapisteet 66). Osa-alueista terveyskeskusten sisäinen toiminta oli parantunut, mutta yhteistyö muiden tahojen kanssa oli heikentynyt. Potilastietojärjestelmät toimivat aiempaa huonommin. Lääkärien oman työn hallinta ei ollut kehittynyt.
Päätelmät
Vuodesta 2002 vuoteen 2006 jatkunut myönteinen kehitys terveyskeskuksissa on pysähtynyt. Lääkärien mielestä terveyskeskusten toimivuus ei ole parantunut Kaste-ohjelman ja Paras-hankkeen aikana.
Vuoden 2008 alussa kansallisessa kehittämisohjelmassa (Kaste) määriteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon yleiset kehittämistavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2008-2011 (1). Ohjelman päätavoitteena on lisätä osallisuutta ja vähentää syrjäytymistä, edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä parantaa…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



