Lehti 21: Terveydenhuolto 21/2013 vsk 68 s. 1581 - 1586

Terveyskioskikokeilut - jotain uutta, jotain vanhaa

Lähtökohdat

Terveyskioski on perusterveydenhuollon palvelu, jossa hoitajavastaanotto on sijoitettu kauppakeskukseen. Toiminnan tavoitteena on terveyden edistäminen. Kuka tahansa voi ilman ajanvarausta ja maksutta saada ehkäiseviä palveluja sekä pieniä hoitoja. Ensimmäiset terveyskioskikokeilut aloitettiin vuonna 2009 Ylöjärvellä ja 2010 Lahdessa. Niiden toimintaa on arvioitu erikseen, mutta keskinäistä vertailua ei ollut tehty. Arvioimme terveyskioskin roolia perusterveydenhuollossa näiden kahden tapausesimerkin valossa.

Menetelmät

Kyseessä oli monimenetelmällinen tutkimus, jonka aineistona käytettiin tilastotietoja, haastattelumateriaalia, asiakaskyselyitä sekä kustannusraporttitietoja.

Tulokset

Terveyskioskikäyntien yleisin syy oli terveydentilan arviointi. Ylöjärvellä osa terveyskeskuksen hoitajapalveluista ohjattiin terveyskioskiin, Lahdessa sen avulla purettiin patoutunutta palvelukysyntää. Terveyskioskien palveluvalikoima poikkesi toisistaan mm. terveysmittausten ja teemapäivien osalta. Käyntitavoitteet ylittyivät molemmissa kioskeissa ja asiakkaat olivat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Kioskeihin tehtiin toistuvia käyntejä, ja monet asiakkaista kävivät kioskissa terveyskeskuksen lisäksi. Kioskia käyttivät vanhemmat ikäluokat ja naiset. Ilman kioskia noin 15 % asiakkaista olisi ohjautunut lääkärin vastaanotolle. Terveyskioskikäynnin yksikkökustannukset olivat pienemmät kuin kunnan muiden sairaanhoitajavastaanottojen.

Päätelmät

Terveyskioskin toteutustapa ja toiminnan luonne vaihtelivat kunnan palvelutarpeiden mukaan. Palveluvalikoima, keskeinen sijainti ja palveluun hakeutumisen helppous selittivät suosiota. Toiminnan painopisteen valinta määritti terveyskioskin roolia palvelujärjestelmässä. Koska kioskin palvelumuodot ovat rajalliset eikä ajanvarausta tai lääkärivastaanottoa tarvita, on toiminta suhteellisen edullista. Yksikkökustannukset eivät kuitenkaan kerro toiminnan vaikutuksista. Erillisenä instrumenttina terveyskioski ei edistä palvelujärjestelmän tehokkuutta, vaan parhaimmillaan kioski voisi toimia osana perusterveydenhuoltoa, yhtenä matalan kynnyksen palvelumuotona.

Anna-Aurora KorkElise KosunenArja RimpeläJarmo Vakkuri

Terveydenhuollon palvelurakenneuudistusta koskevissa keskusteluissa on korostettu asiakaslähtöisiä ja ennaltaehkäiseviä palveluja, hoitoon pääsyn helpottamista sekä kustannusten hillintää. Sitran osittain rahoittamalla terveyskioskikokeilulla pyrittiin parantamaan perusterveydenhuollon saatavuutta…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat