Toimiiko lääkärien työterveyshuolto? Kysely työterveysasemille
Työterveysasemat arvioivat, että uupumus ja muut mielenterveyshäiriöt ovat nousseet tule-vaivojen sekä infektiosairauksien jälkeen lääkärien sairaanhoitokäyntien ja sairauspoissaolojen kolmanneksi yleisimmäksi syyksi. Lääkärit käyttävät työterveyspalveluja edelleen vähän. Lääkärikunta on käytännössä jäänyt tai jättäytynyt osittain terveydenhuollon ulkopuolelle, vaikka se on varsin hyvin järjestetty Suomessa ja koskee kaikkia kansalaisia. Lääkäreille järjestetään nykyisin enemmän työkykyä ylläpitävää toimintaa kuin aikaisemmin. Heidän työterveyshuoltonsa on yleensä muodollisesti järjestetty julkisella sektorilla, mutta ammatin-harjoittajana yksityissektorilla työskentelevillä lääkäreillä ei sitä tavallisesti ole.
Lääkäriliitto teki vuonna 1990 suurten sairaaloiden johtaville lääkäreille kyselyn, jonka mukaan suurin osa heistä ei ollut koskaan käyttänyt työterveyshuollon apua pohtiessaan alaisinaan työskentelevien lääkärien terveysongelmia. Johtavista lääkäreistä 45 % oli kuitenkin sitä mieltä, että he…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



