Urologian kehitys ja tulevaisuus Suomessa
Urologia on tärkeä operatiivisen lääketieteen osa, joka on Suomessa kirurgian suppea erikoisala. Kirurgisista potilaista on urologisia potilaita 5-18 %, ja heidän osuutensa kasvaa. Suomen Syöpärekisterin ennusteen mukaan Suomessa on 30 000 elossa olevaa urologista syöpäpotilasta vuonna 2006. Eturauhasen syövästä tulee miesten yleisin syöpä. Eturauhasen liikakasvun ja muiden ikääntymiseen liittyvien sairauksien diagnostiikka ja hoito vaativat myös entistä enemmän resursseja. Suomen sairaaloissa työskentelee nykyään 59 urologia. Kansainvälisten väkilukuun suhteutettujen arvioiden mukaan määrän tulisi olla kaksinkertainen. Suomen Urologiyhdistyksen esityksen mukaan maahamme olisi vuoteen 2000 mennessä perustettava 29 uutta urologin virkaa. Vastaavasti koulutusta olisi väliaikaisesti tehostettava lisäämällä koulutusvirkoja. Kouluttajiksi löytyisi riittävästi päteviä urologeja. Urologian omaleimaisuus edellyttää pyrkimystä omaan pääspesialiteettiin.
Suomen urologian perustajana voidaan pitää professori Ali Krogiusta (1864-1939), joka vuonna 1898 julkaisi kirjan Urinvägarnas kirurgiska sjukdomar. Krogiuksen ohella tunnettu urologian kehittäjä oli Richard Faltin (1867-1935). Urologia kehittyi Suomessa hyvin 1930-luvulle saakka, vaikka olikin…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



