Vaaratapahtuminen raportointi-järjestelmät kehittävät hoitoa turvallisemmaksi
Lähtökohdat
Potilaan hoitoon liittyvät virheet ja läheltä piti -tapahtumat ovat yleisiä ja aiheuttavat haittaa potilaalle. Niihin liittyvät kustannukset ovat merkittäviä. Terveydenhuollossa toistetaan samoja virheitä aina uudelleen oppimatta vaaratilanteista. Vaaratapahtumien järjestelmällinen raportointi ja käsittely antavat henkilöstölle ja organisaatiolle mahdollisuuden oppia virheistä.
Menetelmät
Vaasan sairaanhoitopiirissä otettiin käyttöön koko erikoissairaanhoidon kattava internet-pohjainen vaaratapahtumien raportointi ja käsittelyjärjestelmä (HaiPro). Myöhemmin mukaan on tullut vahvasti perusterveydenhuolto ja ensihoito.
Tulokset
Vaaratapahtumia kertyi Vaasan sairaanhoitopiirin alueella järjestelmään sen ensimmäisten 12 kuukauden aikana 1 212. Ilmoituksista puolet koski läheltä piti -tilanteita ja puolessa todettiin haitan syntyneen. Eniten ilmoituksia tehtiin lääke- ja nestehoitoon liittyvissä asioissa (34,2 %) sekä tiedonkulkuun ja tiedon hallintaan liittyen (20,4 %). Kolmantena tulivat tapaturmat (12,1 %). Tavallisin myötävaikuttava syy vaaratapahtumaan oli huono tiedonkulku ja kommunikaation puutteet.
Päätelmät
Tärkeintä ei ole ilmoitusten kerääminen rekisteriin, vaan toiminnan kehittäminen ja oppiminen ilmoitusten pohjalta. Raportointijärjestelmien avulla voidaan tunnistaa vaaroja sekä riskejä ja tuottaa tietoa organisaation heikoista kohdista. Internet-pohjainen vaaratapahtumien raportointijärjestelmä on helppokäyttöinen. Aktiivinen ilmoittaminen edellyttää henkilökunnalta ja organisaatiolta potilasturvallisuuskulttuurin omaksumista. Raportointijärjestelmän käytöllä pystytään lisäämään terveydenhuollon läpinäkyvyyttä.
Potilaiden hoitoon liittyvät läheltä piti -tilanteet ja haittatapahtumat ovat yleisiä, ja jopa puolet niistä on estettävissä (1,2,3). Viime vuosina vaaratapahtumiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota (4). Suomi sai vuonna 1987 potilasvahinkolain myötä lakisääteisen järjestelmän vahinkojen…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



