Väestön odotettavissa oleva aktiiviaika ja sen alue-erot Suomessa
Pohjois-Karjalan ja Kainuun sairaanhoitopiireissä asuvat miehet ovat 16:n ja 54 ikävuotensa välillä työelämässä vajaat 35 vuotta 39 mahdollisesta ja noin vuoden vähemmän kuin suomalaiset miehet keskimäärin, kun työttömyyttä ei lasketa mukaan. Kuntakohtaisissa miesten aktiiviajoissa on kuudenkin vuoden eroja. Paitsi sairaudet ja niiden riskitekijät sekä ennenaikainen kuolleisuus myös varhaiset eläkkeellesiirtymiset kasautuvat Itä- ja Pohjois-Suomeen. Naisten väliset alue-erot ovat pienemmät mutta samansuuntaiset kuin miesten.
Tutkijat ovat arvioineet kymmenen vuoden kuolleisuus- ja eläketilastojen perusteella suomalaisten odotettavissa olevaa aktiiviaikaa sekä elossa- ja eläkkeelläoloa mainittujen ikävuosien välillä. Lisäksi on laskettu aktiiviajan lyhenemisestä koituva taloudellinen menetys.
Suomalaisen väestön sairastuvuus, kuolleisuus ja elinaika vaihtelevat huomattavasti alueittain. Tärkeimmät sairaudet ja kuolinsyyt ovat yleisimpiä maan pohjois- ja itäosissa (1,2,3,4), ja työkyvyttömyys (5,6,7) sekä sairauksien vaaratekijät jakaantuvat alueellisesti samaan tapaan (8). Esimerkiksi…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



