Väestön terveys parani lamasta huolimatta
Kansanterveys on selvinnyt lamasta ja suurtyöttömyydestä yllättävän kitkattomasti: monet sen keskeiset indikaattorit ovat - päin vastoin kuin odotettiin - kehittyneet myönteisesti, osoittaa valtioneuvoston eduskunnalle antama uusi kansanterveyskertomus. Laman ja työttömyyden välittömien terveysvaikutusten vähäisyyden arvioidaan ainakin osaksi johtuvan alkoholin käytön, tupakoinnin, liikenteen ja työtapaturmien vähenemisestä. Eduskunnalle ensimmäistä kertaa annetun kansanterveyskertomuksen ja sen käsittelyn toivotaan synnyttävän julkisen keskustelun terveyspolitiikasta.
Kahden vuoden välein annettavassa kertomuksessa käydään läpi mm. kansanterveyden kehitys ja terveyspolitiikan päälinjat 90-luvun aikana ja tehdään johtopäätöksiä seuraavia vuosia varten. Myös kaikki ministeriöt ovat laatineet siihen omalta alaltaan katsauksen terveyskysymyksiin liittyvästä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



