Lehti 4: Terveydenhuolto 4/2008 vsk 63 s. 297 - 301

Valmistuvat lääketieteen opiskelijat vailla toimenpidetaitoja

Lähtökohdat

Vuonna 1997 valmistuville lääketieteen opiskelijoille tehdyssä kyselytutkimuksessa paljastui, etteivät opiskelijat kurssiaikana juurikaan olleet suorittaneet joitakin kirurgisia perustoimenpiteitä. Tämän seurantatutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten toimenpiteiden suoritusaste kehittyi kahdeksan vuoden aikana.

Aineisto ja menetelmät

Kaikkien maamme viiden lääketieteellisen tiedekunnan valmistuville opiskelijoille (n = 448) lähetettiin tammikuussa 2006 sähköinen kysely, jossa selvitettiin taustatietojen lisäksi 13 kirurgisen toimenpiteen teoreettista osaamista, suoritusta kurssiaikana tai lääkärin työssä. Lisäksi tiedusteltiin opiskelijoiden työssäkäyntiä. Vastauksia saatiin 304 opiskelijalta (68 %).

Tulokset

Opiskelijoista 70 % oli työskennellyt lääkärin sijaisena erikoissairaanhoidossa, 72 % perusterveydenhuollossa ja 82 % teki päivystystyötä. Toimenpiteistä alle 2 cm:n luomen poisto, polvipunktio sekä ihonalaisen paiseen avaus olivat ainoat taidot, jotka yli 30 % vastanneista olivat onnistuneesti suorittaneet. Yli 20 % opiskelijoista suoritti suprapuubisen kystotomian, radiusmurtuman reposition ja kipsauksen, kynnen kiilaeksision sekä olkanivelen reponoinnin ensi kertaa työssä ollessaan. Pohjois-Suomessa opiskelevat työskentelivät muita merkitsevästi enemmän perusterveydenhuollon lääkärin sijaisina (p < 0,001). Miehet olivat työskennelleet perusterveydenhuollossa merkitsevästi naisia useammin (84 % vs. 68 %, p < 0,05).

Päätelmät Valmistumisvaiheessa olevien lääketieteen opiskelijoiden käytännön taitojen suoritusaste on edelleen alhainen. Päivystystyötä tekevien opiskelijoiden määrä sekä ensi kertaa työssä suoritettujen toimenpiteiden määrä on kahdeksan vuoden aikana lisääntynyt. Perussairaanhoidon ja erikoissairaanhoidon erilaisen toimenpidekirjon vuoksi maan eri osista valmistuvien opiskelijoiden käytännön toimenpiteiden suoritusaste vaihtelee.

Leila Niemi-MurolaVille RemesJuha Pekka TurunenAri HarjulaIlkka Helenius

Valmistumisvaiheessa olevalla opiskelijalla tulisi olla ne tiedot ja taidot, joita tarvitaan työskenneltäessä sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa (1,2). Lääketieteen opiskelijoilta ei voi edellyttää, että heillä olisi kokemusta kaikkien perustoimenpiteiden suorittamisesta…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat