Lehti 14-15: Terveydenhuolto 14-15/2007 vsk 62 s. 1529 - 1532

Virtsankarkailu aiheuttaa häpeää ja kustannuksia

Lähtökohdat

Virtsankarkailusta aiheutuu paitsi kärsimystä, myös kustannuksia sekä potilaalle että yhteiskunnalle.

Tästä syystä Euroopassa on tehty laaja havainnointitutkimus virtsankarkailun aiheuttamien suorien kustannusten ja elämänlaadun heikentymisen määrittämiseksi.

Menetelmät

Vastaanotolle virtsankarkailun vuoksi tulevat vapaaehtoiset potilaat otettiin mukaan tutkimukseen ja tutkimustiedot kerättiin pääosin haastattelemalla potilaita.

Virtsankarkailun tyyppi määritettiin ja sen vaikeusaste arvioitiin tähän tarkoitukseen laaditun Sandvik-indeksin avulla. Elämänlaatua arvioitiin kahdella kyselymittarilla, jotka potilaat täyttivät itse. IQoL määrittää erityisesti virtsankarkailuun liittyvää ja EuroQOL 5 yleistä terveyteen liittyvää elämänlaatua. Tiedot potilaiden saamasta hoidosta kerättiin edeltävien 12 kuukauden ajalta ja niiden kustannukset laskettiin suorina menoina potilasta kohden.

Tulokset

Tutkimukseen osallistui 82 yli 18-vuotiasta naista. Potilaista 57 %:lla oli ponnistusvirtsankarkailua, 35 %:lla sekamuotoista ja 7 %:lla pakkovirtsankarkailua. Potilaista 43 % oli hakeutunut terveyskeskuslääkärin vastaanotolle ja 93 % oli käynyt gynekologin vastaanotolla. Vain 9 % oli saanut fysioterapeutin hoitoa. Potilaista 67 %:lla oireilu oli päivittäistä. Virtsankarkailun vaikeusaste oli 7 %:lla lievä, 32 %:lla kohtalainen, 44 %:lla vaikea ja 17 %:lla erittäin vaikea. Hoitokustannukset jakautuivat seuraavasti: lääkehoito keskimäärin 95 euroa, inkontinenssisuojat 231 euroa, muu konservatiivinen hoito 40 euroa. Leikkaushoito oli tehty seitsemälle potilaalle, ja hoidon keskimääräiset kustannukset olivat 2 152 euroa.

Päätelmät Vastoin hoitosuosituksia fysioterapeuttinen hoito oli tutkimusaineistossamme vähäistä. Inkontinenssisuojista aiheutui huomattavasti enemmän kuluja kuin lääkehoidosta. Virtsankarkailu rajoitti potilaiden elämää, aiheutti häpeän tunnetta ja heikensi elämänlaatua. Virtsankarkailusta kärsivien potilaiden elämänlaatu oli selvästi huonompi kuin ikävakioidun suomalaisen naisväestön keskimäärin.

Pauliina AukeeBeata Stach-LempinenSari Hainari

Tahaton virtsankarkailu on yleinen ongelma, joka heikentää elämänlaatua jopa enemmän kuin sellaiset krooniset sairaudet kuten diabetes tai iskiasoireyhtymä (1). Virtsankarkailua esiintyy työikäisestä aikuisväestöstä noin joka neljännellä naisella, mutta vanhemmissa ikäluokissa sitä enemmän (2).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat