Lähtökohdat

Vanhaan kunnanlääkäriaikaan lääkärit hoitivat potilaitaan aina kun potilaat tavoittivat heidät. Lääkärit asuivat samalla paikkakunnalla kuin potilaansa ja olivat hyvin arvostettuja yhteisönsä jäseniä. Nykyään yleislääkärit ovat useimmiten virkasuhteessa ja työaikalain piirissä. Lääkärin ammatti on edelleen hyvin arvostettu. Kokevatko yleislääkärit olevansa lääkäreitä myös työn ulkopuolella?

Menetelmät

Itä- ja Keski-Suomen alueella haastateltiin 22 lääkäriä (9 miestä, 13 naista), jotka olivat erikoistuneet tai aikeissa erikoistua yleislääketieteeseen. He olivat 23–65-vuotiaita. Noin tunnin mittaiset puolistrukturoidut teema­haastattelut nauhoitettiin, purettiin tekstitiedostoiksi ja analysoitiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen. Aineiston järjestämisessä ja luokittelussa käytettiin NVivo 7 -tietokoneohjelmaa.

Tulokset

Haastatteluaineiston perusteella esiin nousi kolme erilaista tyyppiä sen suhteen, miten lääkärit toimivat ja kokivat asemansa lääkärinä yhteisössään työn ulkopuolella: 1) aina lääkäri, 2) lääkäri omaisilleen ja ystävilleen sekä 3) lääkäri vain työpaikalla. Kolmostyypin ja osittain kakkostyypin lääkärit pyrkivät välttämään ­satunnaisiakin kohtaamisia potilaidensa kanssa. Tämä vaikutti esimerkiksi asuinpaikan ja asiointipaikan valintaan. Tähän ryhmään kuuluivat varsinkin haastattelun nuorimmat lääkärit.

Päätelmät

Arvostetusta asemastaan huolimatta yleislääkärit pyrkivät vapaa-aikanaan välttämään lääkärin roolia. Tämä vaikuttaa monella tavoin heidän yksityiselämänsä ratkaisuihin.