Tekoälystä apua familiaalisen hyperkolesterolemian löytämiseen

Suomessa on arvioitu olevan ainakin 10 000 henkilöä, joilla on heterotsygoottinen familiaalinen hyperkolesterolemia (FH-tauti) ja sen aiheuttama syntymästä lähtien noin 2–3-kertainen seerumin LDL-kolesterolipitoisuus. Suuren LDL-pitoisuuden seurauksena heillä on muuhun väestöön verrattuna yli 10-kertainen sepelvaltimotaudin riski (1).

Alpo Vuorio, Timo Strandberg, Petri T. Kovanen

Yli 80-vuotiaiden verenpaineen hoito

Viisi vuotta sitten SPRINT-tutkimus osoitti, että 75 vuotta täyttäneillä systolisen verenpaineen intensiivisempi hoito (tavoite 120 mmHg) vähensi sydän- ja verisuonitautien ilmaantuvuutta ja kuolemanvaaraa verrattuna standardihoitoon (tavoite 140 mmHg) lisäämättä komplikaatioita. Nyt tehtiin alaryhmäanalyysi siitä, miten 80 vuotta täyttäneet hyötyvät intensiivisestä hoidosta.

Kaisu Pitkälä

Nokturiapotilaiden ryhmittely helpottaa hoitopäätöstä

Nokturiapotilaiden ryhmittely helpottaa hoitopäätöstä

Nokturia eli yövirtsaisuus on yli 50-vuotiailla tavallisin katkonaisen unen syy. Siinä virtsaamisen tarve keskeyttää unen vähintään kahdesti yön aikana. Amerikkalaistutkimuksessa linkitettiin potilaiden virtsamäärä ja nukkumisaika, ja näin potilaat pystyttiin jakamaan varhaisiin ja myöhäisiin virtsaajiin sen mukaan, ajoittuiko virtsamäärän huippu aikaan ennen ensimmäistä heräämistä vai sen jälkeen. Tutkimus perustui yli 18-vuotiaiden veteraanimiesten virtsaamispäiväkirjojen analysointiin.

Ossi Lindell

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030