Väitös: D-vitamiinilla ei ole yhteyttä tyypin 1 diabetekseen sairastumiseen
Tyypin 1 diabetekseen sairastuvien ja terveiden lasten D-vitamiinipitoisuuksissa ei ole eroja missään ikävaiheessa, osoittaa väitöstutkimus.
FM Marjaana Mäkinen mittasi Turun yliopistoon tehdyssä väitöstutkimuksessaan D-vitamiinin varastomuotoa vuosina 1994–2004 syntyneiltä lapsilta, joiden terveyttä seurattiin 15-vuotiaaksi tai kunnes he sairastuivat tyypin 1 diabetekseen.
D-vitamiinin saantia voidaan mitata verestä D-vitamiinin varastomuodon 25-hydroksi-D-vitamiinin [25(OH)D] seerumipitoisuuksina.
– Tutkimuksessa 25(OH)D-pitoisuudet olivat alimmillaan heti syntymässä otetuissa napaseeruminäytteissä, jolloin ne olivat keskimäärin noin 30 nmol/l, kun 50 nmol/l tai sen ylittäviä määriä pidetään riittävänä D-vitamiinipitoisuutena, Mäkinen kertoo tiedotteessa.
Mäkinen havaitsi, että äidin D-vitamiinin saanti ei vaikuttanut lasten sairastumisriskiin.
Äideillä, jotka eivät käyttäneet keskimäärin lainkaan D-vitamiinivalmisteita eivätkä saaneet ravinnosta tarpeeksi D-vitamiinia, ei näyttänyt olevan vaikutusta lasten sairastumiseen tyypin 1 diabetekseen.
Pitoisuuksissa näkyi vuodenaika ja maidon D-vitaminointi
Kesällä syntyneillä lapsilla napaseerumien pitoisuudet ylittivät useimmiten 50 nmol/l raja-arvon. Alle kaksivuotiaiden ryhmässä vuodenaikavaihtelua D-vitamiinipitoisuuksissa ei kuitenkaan havaittu.
Maantieteellinen sijainti vaikutti vitamiinipitoisuuteen. Oulussa syntyneillä lapsilla oli keskimäärin matalimmat pitoisuudet syntymähetkellä, korkeimmat olivat Turussa.
– D-vitamiinipitoisuudet nousivat näytteissä pian syntymän jälkeen, kun lapsille alettiin antaa suositusten mukaisesti D-vitamiinitippoja kahden viikon iästä lähtien. Myös maitotuotteiden D-vitaminointi, joka alkoi Suomessa vuonna 2003, vaikutti lasten D-vitamiinipitoisuuksiin merkittävästi, Mäkinen sanoo.
Maidon vitaminointi nosti alle kaksivuotiaiden pitoisuuksia keskimäärin noin 15 nmol/l, jonka jälkeen pitoisuus oli 90 nmol/l. Pojilla pitoisuudet olivat hieman tyttöjä korkeampia, mutta vitaminoinnin aloittamisen jälkeen hiukan tyttöjä matalampia.
– Isommilla lapsilla vuodenaikavaihtelu oli huomattavaa, ja se pysyi yhtä suurena maidon D-vitaminoinnin aloittamisen jälkeen, jolloin sekä matalammat että korkeammat pitoisuudet siirtyivät entistä korkeammalle, Mäkinen selittää.
Tutkimuksessa selvisi myös, että lapsen painoindeksin kasvaessa D-vitamiinipitoisuus aleni. Lisäksi lapsen ikä vaikutti tuloksiin, muttei yhtä suoraan, vaan 4–5-vuotiailla oli yleensä matalimmat D-vitamiinipitoisuudet.
Syy edelleen tuntematon
Tyypin 1 diabeteksen syytä tai syntymekanismia ei tunneta vielä. Mäkisen mukaan D-vitamiinin voi olla vaikutusta diabeteksen puhkeamiseen joillakin, vaikka terveiden ja diabetekseen sairastuvien lasten väliltä ei löytynyt eroja seeruminäytteiden D-vitamiinipitoisuuksissa ja vitamiinipitoisuudet eivät vaikuttaneet vasta-aineiden muodostumiseen tai sairastumisikään.
– Joka tapauksessa riittävä D-vitamiinin saanti on tärkeää ja siitä on monia terveydellisiä hyötyjä, Mäkinen muistuttaa.
FM Marjaana Mäkisen lastentautioppiin kuuluva väitöskirja "Vitamin D and type 1 diabetes - Serum 25-hydroxyvitamin D concentrations and risk of type 1 diabetes in children" tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 21. helmikuuta klo 12.