Autonomisen hermoston dataa louhimassa
LL ja FM Suvi Tiinanen on aina ollut kiinnostunut hyvin monenlaisista asioista. Se vei hänet opiskelemaan biofysiikkaa, tutkimustöihin Oulun yliopiston sähkötekniikan osastolle ja sitten lääketieteen opiskelijaksi. Nyt hän väittelee lääketieteen tohtoriksi aiheesta, jossa yhdistyvät nämä kaikki.
Tiinanen kehitti poikkitieteellisessä väitöstutkimuksessaan uusia laskennallisia menetelmiä autonomisen hermoston toiminnan mittaukseen.
Taustalla on ajatus siitä, että sen toimintaa mittaamalla voisi ennustaa ja ehkäistä sairastumista ja myös tunnistaa suuren riskin potilaita.
– Autonomisen hermoston epätasapainon tunnistaminen on tärkeää tiettyjen potilasryhmien kohdalla. Ihmiset eivät välttämättä esimerkiksi tunnista stressiä, Tiinanen kertoo.
Autonominen hermosto säätelee kaikkien elinjärjestelmien toimintoja.
– Se jaetaan parasympaattiseen hermostoon eli rauhoittavaan puoleen ja sympaattiseen hermostoon, joka kiihdyttää elintoimintoja ja aktivoituu taistele tai pakene -tilanteissa, Tiinanen kuvaa.
Autonominen hermosto voi ajautua häiriötilaan esimerkiksi stressin, unettomuuden, vähäisen liikunnan, tupakoinnin ja alkoholin vuoksi. Pitkittyessään häiriötila voi johtaa pysyvämpään patologiseen tilaan ja sairastuttaa ihmisen.
Potilastyö kiehtoo
Tiinasen väitöstyössä käytettiin lyhytaikaisia yhtäjaksoisia sydänsähkökäyrä-, verenpaine- ja hengitysvirtausmittauksia.
– Väitöstyö on aika tekninen. Olen itse koodannut ja kehittänyt signaalinkäsittelymenetelmiä, joilla kardiorespiratorisista signaaleista saadaan määritettyä autonomisen hermoston toimintaa kuvaavia tunnuslukuja.
Työssä kehitettiin fysiologisesti luotettavampia menetelmiä, joissa säätelyjärjestelmän monimutkaisuus on paremmin huomioitu. Lisäksi kehitettiin uusi laskentatapa, jolla pelkästä EKG:stä voidaan määrittää hengitysvirtaus.
Menetelmiä voidaan kliinisten sovellusten lisäksi hyödyntää sykemittareissa ja muissa urheilusovelluksissa.
Tiinanen havaitsi myös, että sepelvaltimotauti, diabetes ja ikääntyminen muuttavat sympaattista ja parasympaattista säätelyä.
Tällä hetkellä hän suorittaa terveyskeskuspalvelua ja nauttii potilastyöstä. Edessä on erikoistuminen sisätauteihin.
Mitään tutkimusprojektia ei ole nyt vireillä, mutta jos hän joskus palaa tutkimusmaailmaan, vahvuutena on taito yhdistää lääketieteen tuntemus insinöörityökaluihin.
Kuva Teija Soini