Lehti 38: Etiikka 38/2007 vsk 62 s. 3446 - 3448

Eutanasiakeskustelun retoriikkaa

Keskustelu eutanasian laillistamisesta pulpahtaa esiin eri yhteyksissä, kuten puhuttaessa potilaan itsemääräämisoikeudesta ja sen rajoista, kivunlievityksestä etenkin elämän loppuvaiheen hoitotilanteissa tai vanhusten laitoshoidosta. Eutanasia merkitsee näissä keskusteluissa eri asioita ja usein se myös jää tarkemmin määrittelemättömäksi viitteeksi tai uhkakuvaksi varsinaisen aiheen sivussa.

Kia Kinnunen

Eutanasiakeskustelussa puheenvuorot ovat pysyneet suhteellisen ennallaan. Eutanasiaa voi vastustaa kiihkeästi tai hillitysti, samoin kuin kannattaakin. Suhtautuminen eutanasiaan on vähän kuin suhtautuminen alkoholipolitiikkaan. Mustavalkoisimmillaan joko nähdään alkoholi kaiken pahan alkuna, jonka…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat