Lehti 47: Ilman ajanvarausta 47/2007 vsk 62 s. 4434 - 4435

Kivun lääkitseminen voi aiheuttaa ongelmia oikein toteutettunakin

Lähtötilanne

84-vuotias palvelutalossa asuva nainen oli lähetetty sairaalaan lonkkamurtuman takia. Perussairauksia hänellä oli varsin paljon: sepelvaltimotauti, krooninen eteisvärinä ja sydämen vajaatoiminta. Joitakin vuosia aiemmin hän oli sairastanut sydäninfarktin ja polymyalgia rheumaticaa lääkittiin prednisolonilla. Vanhuksen suorituskyky oli kuluneen vuoden aikana alentunut, mutta edellisyön kaatumiseen asti hän oli pärjäillyt asunnossaan varsin itsenäisesti. Liikkumiseen hän oli käyttänyt rollaattoria tukena.

Sanna Hoppu

Sairaalan ensiavussa potilas oli virkeä ja orientoitunut, eikä voinnissa ollut moittimista kovaa lonkan alueen kipua lukuun ottamatta. Röntgenkuvasta todettiin kivun syy, reisiluun kaulan pertrochanterinen murtuma, ja potilas siirtyi ortopedian osastolle odottamaan leikkausta. Siirtovaiheessa…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat