Tupakkamiehen hengenahdistus
Kuusissakymmenissä olevalle miehelle oli kehittynyt vähitellen hengenahdistusoireisto. Aluksi oireet ilmaantuivat ponnistelun yhteydessä, mutta sittemmin ahdisti jo levossakin; edes vaatteiden pukeminen ei tahtonut onnistua. Rintakipua ei ollut, mutta sen sijaan olo oli flunssainen: väsytti, ruoka ei maistunut ja vointi oli yleisesti voipunut. Tupakka kyllä edelleen maistui ja saunapunssi piristi oloa iltaisin. Hän oli käynyt kertaalleen pari viikkoa aiemmin terveyskeskuksen päivystysvastaanotolla ja saanut antibioottikuurin, mutta siitä ei vointi kohentunut. Niinpä hän päätti hakeutua uudelleen päivystykseen, koska edessä olisi klapitalkoot, ja hän arveli, että olisi hyvä saada uusi tehokkaampi "mysiinikuuri".
Terveyskeskuslääkärin tutkimuksessa heräsi oireiden ja löydösten perusteella epäily sydämen vajaatoiminnasta. Lääkäri epäili myös kroonista ahtauttavaa keuhkoputkentulehdusta, ja lähetti potilaan keskussairaalan päivystyspoliklinikalle lisätutkimuksiin, jonne potilas meni seuraavana aamuna.
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



