Lääkeinfoa 40 vuotta
- Tavallisen elämän stressi ei saisi olla peruste psyykenlääkkeiden käytölle. Antibiootteja käytetään liikaa, myös sairaaloissa. Geriatriselle potilaalle on arveluttavaa määrätä samanaikaisesti enempää kuin kolmea lääkettä, ellei hän ole kotiväen tehokkaassa valvonnassa. Mm. tällaisia aiheita ja näkemyksiä esitettiin, kun ajankohtaispalsta lääkkeistä käynnistyi Suomen Lääkärilehdessä - 40 vuotta sitten.
- Timo Klaukan toimittamana aluksi kuukausittain ilmestynyt Ajankohtaista lääkeaineista -palsta syntyi vastaamaan kipeään tarpeeseen: lääkevalikoiman laajetessa käytännön lääkärit tarvitsivat puolueetonta lääkeinformaatiota ja kokeneiden kollegoiden näkemyksiä lääkevalinnoista. 1970-luvun puolivälissä palstan kanssa alkoi vuorotella viranomaisvetoinen LääKe-info, jota toimitti lääkintöhallituksen ja Kelan lääkeinformaatiotyöryhmä. Näillä otsakkeilla on ilmestynyt yhteensä lähes 800 tekstiä.
- Lääkepalstan ensimmäinen artikkeli julkaistiin helmikuussa 1969. Siinä kokeneet kliinikot esittävät edelleen viisaita näkökohtia antikoagulanteista. Suomen Lääkärilehti julkaisee sen tässä uudelleen juhlavuoden kunniaksi.
Antikoagulanttien käyttöön liittyviä ongelmia … Parasta mahdollista lääkettä etsiessään joutuu valmisteluetteloita selaava lääkäri vaikeaan tilanteeseen: saatavissa olevien valmisteiden määrä on usein suuri, ja ymmärrettävistä syistä mainokset esittävät kunkin vuorollaan parhaaksi. Kaikkien…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



