Lehti 12: Lääkeinfo 12/2001 vsk 56 s. 1394 - 1396

Lääketutkimuksista direktiivi EU-maille

EU:n komissio on äskettäin vahvistanut lääketutkimuksia säätelevän ja mm. niiden eettistä arviointia koskevan direktiivin. Se pyrkii erityisesti tehostamaan tutkimuksiin osallistuvien henkilöiden suojaa ja turvallisuutta. Direktiivi antaa eettisille toimikunnille lisätehtäviä ja -velvoitteita ja niiden työmäärä tuleekin kasvamaan. Suomessa vuonna 1999 uudistettua lainsäädäntöä eettisistä toimikunnista jouduttaneen tarkistamaan. Aihetta käsitellään myös tämän Lääkärilehden pääkirjoituksessa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

EU:n komissio on julkaissut englanninkielisen käännöksen kliinisiä lääketutkimuksia säätelevästä direktiivistä, jonka Euroopan parlamentti ja komissio hyväksyivät viime joulukuussa. Direktiivi seurailee vuonna l994 julkaistua WHO:n sekä vuonna 1996 julkaistua Lääkealan kansainvälisen…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat