Lehti 44: Lääkeinfo 44/2006 vsk 61 s. 4598 - 4599

Masennuslääkitys yleistyy, kustannukset laskusuunnassa

Masennuslääkkeistä sai vuonna 2005 korvausta noin 328 000 henkilöä. Määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvun alun jälkeen.

Lääkitys maksoi viime vuonna 65 miljoonaa euroa, mutta summa oli 9 miljoonaa pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

Lääkevaihto on vähentänyt muiden kuin patenttisuojassa olevien aineiden kustannuksia. Jos esimerkiksi sitalopraamin osuutta masennuksen hoitoon käytetyistä lääkkeistä lisättäisiin, voisivat potilaat ja sairausvakuutus säästää huomattavan summan ilman, että hoito tästä kärsisi.

Timo Klaukka

Masennuslääkkeiden (ATC-luokka N06A) kulutus oli vuonna 2005 noin seitsenkertainen vuoteen 1990 verrattuna (1). Kulutuksen tasaisena jatkunut kasvu näkyy myös Kelan lääketilastoissa. Vuonna 2005 näistä valmisteista sai korvausta 328 400 henkilöä, kun määrä vuotta aikaisemmin oli 316 400. Kasvua oli…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat