Lehti 6: Miten sinä hoitaisit 6/2007 vsk 62 s. 524 - 525

13-vuotiaan hidastunut pituuskasvu - osa 2

Lähtötilanne

Normaalikokoisen 13-vuotiaan pojan kasvukäyrä tuotiin koululääkärin nähtäväksi, koska suhteellinen pituus ja paino taittuivat. Pojan pituus ja paino olivat olleet koko lapsuuden ajan jonkin verran hieman keskimääräisten arvojen yläpuolella, suhteellinen pituus tasolla +1,5 SD ja suhteellinen paino peruskoulun alaluokilla +26-28 %. Mittaushetkellä sekä pituus että paino olivat normaalit ja ikään suhteutettuna tavanomaisella tasolla (0 SD, -2 %). Kasvukäyrästä näkyi kuitenkin suhteellisen kasvun hidastuma. Tilannetta jäätiin seuraamaan. Seuraava rutiininomainen pituuden mittaus koulussa oli vasta kahden vuoden kuluttua, 15 vuoden iässä. Tuolloin kasvun hidastuminen näkyi kasvukäyrällä selvästi.

Kaija-Leena KolhoKatri MakkonenRaili Kauppinen

Poika oli kasvanut aikaisemmin johdonmukaisesti, mutta 15-vuotiaana tehdyssä mittauksessa näkyi, että pituutta oli tullut kahden vuoden aikana vain 1,8 cm (kuva 1). Hänen ikätovereihin verrattu suhteellinen pituutensa oli laskenut -0,5 SD:n tuntumaan eli kooltaan hän oli ikäistensä joukossa täysin…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat