Lehti 8: Miten sinä hoitaisit 8/2012 vsk 67 s. 615

Kiipeilevä 2-vuotias  osa 1

Lähtötilanne

- Päivystyspoliklinikalle tuotiin lauantaina iltapäivällä ambulanssilla 2-vuotias poika. Naapuri oli nähnyt hänen putoavan kotinsa ikkunasta lumihankeen ja hälyttänyt ambulanssin. Päivystykseen tullessa poika oli pelästynyt ja vakava, mutta tajuissaan. Hänellä todettiin nirhaumia poskissa, oikeassa kyynärtaipeessa ja oikeassa reidessä, lisäksi oli epäilyä lievästä kaularangan aristuksesta. Kuvantamistutkimuksissa ei löytynyt murtumia tai muuta kirurgista hoidettavaa. Neurologisesti ei myöskään löytynyt traumaan viittaavaa tai muuta akuuttia hoitoa vaativaa.

Eeva NikkolaJussi MerenmiesRaili Kauppinen

Vanhemmat tulivat päivystykseen ambulanssin perässä jonkin aikaa myöhemmin. He kertoivat, että isä ei ollut tapahtuman aikaan kotona. Äiti kertoi olleensa viemässä roskia noin 10 minuutin ajan, ja sinä aikana putoaminen oli tapahtunut. Ambulanssin lisäksi paikalle oli tullut myös muita…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat