Lehti 18: Miten sinä hoitaisit 18/2010 vsk 65 s. 1642 - 1643

Lihavan potilaan vatsakivut - osa 2

Lähtötilanne

50-vuotiaan sihteerin paino oli noussut vähitellen 20 vuoden aikana yli 150 kiloon (BMI yli 50). Hän oli sitä ennen synnyttänyt kaksi lasta alateitse. Kymmenen viime vuoden ajan hänelle oli ilmaantunut kohtauksenomaisia vatsakipuja, joihin ei liittynyt kuumetta, ripulia, pahoinvointia tai oksentelua. Kaikututkimuksessa päivystyksessä ei todettu poikkeavaa. Kivut menivät ohi muutamassa päivässä tai tunneissa, jos otti särkylääkkeen, mutta niiden syy oli aina jäänyt epäselväksi. Nainen teki istumatyötä eikä harrastanut liikuntaa säännöllisesti. Hän piti kävelemisestä ja pyöräilystä mutta tuli harvemmin harrastaneeksi niitä, koska polvet ja selkä vihoittelivat.

Raili Kauppinen

Verkosta poimittua … Verkkolääkärit miettivät, oliko kyseessä jokin tavallinen vatsakivun aiheuttaja, kuten sappi- tai virtsakivet, vaikka kaikututkimuksen tulos olikin ollut negatiivinen (1). Liittyivätkö kivut ruokailuun? Neljä F:ää (fat, female, fair, forty) voisi selittää sappikivikohtaukseen…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat