Lehti 14-15: Miten sinä hoitaisit 14-15/2007 vsk 62 s. 1518

Osastosihteerin muisti pätkii - osa 1

Lähtötilanne

56-vuotias perheetön osastosihteeri hakeutui työterveyslääkärin vastaanotolle vähitellen lisääntyneiden muistivaikeuksien vuoksi. Hän työskenteli yliopiston tutkimusyksikössä ja koki työnsä vaativaksi ja varsin stressaavaksi, mutta oli kuitenkin suoriutunut tehtävistään työpäivää pidentämällä. Hän ei kokenut olevansa masentunut.

Seppo SoinilaRaili Kauppinen

Muistiongelmien lisäksi potilas ilmoitti päätetyöskentelyn alkaneen tuntua entistä hankalammalta. Tasapainokin oli alkanut tuntua epävarmalta, mutta kompurointia tai kaatumisia ei ollut sattunut. Paino oli pudonnut kevään aikana pari kiloa. Potilas arveli sen johtuvan ruokataukojen jäämisestä…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat