Kolonoskopia ja polyyppien poisto ehkäisevät syöpäkuolemia

Tutkimus osoittaa, että kolonoskopiasta on pitkäaikaista hyötyä. Kolorektaalisyövän aiheuttamat kuolemat vähenivät 53 prosenttia.

Kolonoskopia ja polyyppien poisto ehkäisevät syöpäkuolemia Kuva 1 / 1

Kolonoskopia ja adenoomapolyyppien poistaminen ehkäisevät kolorektaalisyövän lisäksi myös sen aiheuttamia kuolemia, käy ilmi NEJM:ssa julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa seurattiin 23 vuoden ajan 2 602 potilasta, joilta poistettiin adenoomia. Kuolinsyitä verrattiin muuhun väestöön.

Tulosten mukaan kolonoskopia ja polyyppien poisto vähensivät kolorektaalisyövän aiheuttamia kuolemia 53 prosenttia (vakioitu kuolleisuussuhde 0,47; 95 %:n LV 0,26–0,80).

Kolonoskopian on aiempien tutkimusten pohjalta ajateltu olevan hyödyllinen kolorektaalisyövän ehkäisyssä. Täyttä varmuutta ei ole kuitenkaan ollut siitä, vähentääkö polyyppien poistaminen varsinaisesti kuolleisuutta syöpään eli olisivatko polyypit välttämättä muuttuneet pahanlaatuisiksi.

– Havaintomme antavat vakuuttavaa näyttöä siitä, että polyyppien poistamisella on pitkäaikaista hyötyä. Ne myös tukevat suosituksia yli 50-vuotiaiden kolonoskopiaseulonnasta, tutkimusjohtaja Ann G. Zauber toteaa.

Miia Soininen