Ajan­kohtai­sta

Kymmeniä leikkauksia siirretty koronan takia Oysissa ja Husissa

Lapin jouluturistien tapaturmien hoidon järjestäminen aiheuttaa lisähuolta Oulussa.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Oulun yliopistollinen sairaala on tiukoilla koronapotilaiden hoidon kanssa, ja leikkauksia on siirretty parin viikon aikana jo kymmeniä. Vaikka teholla olisikin tilaa, vuodeosastoilla ei ole, koska niiltä on siirretty hoitajia koronapotilaiden hoitoon.

Siirretyt leikkaukset ovat kiireettömiä leikkauksia, joiden jälkeen tarvittaisiin tehohoitoa tai vuodeosastohoitoa. Myös jonkin verran sydän- ja aivokasvainleikkauksia on siirretty.

Oulaskankaan sairaalassa puolestaan on siirretty tekonivelleikkauksia, jotta siellä voitaisiin hoitaa Oysista siirrettyjä muita kuin koronapotilaita.

– Elektiiviset leikkaukset ovat olleet aika lailla tauolla viime ja edellisen viikon. Ne leikkaukset tehdään, joiden kohdalla potilaan henki tai toimintakyky on uhattuna, ellei leikkausta tehdä nopeasti, kertoo operatiivisen tulosalueen vs. tulosalueen johtaja Susanna Yli-Luukko Oysista.

Oulaskangas jakaa taakkaa

Oysissa infektio-osaston kaikki koronapaikat ovat täynnä ja koronapotilaita on jouduttu ottamaan jonkin verran myös muille osastoille. Oulaskankaan sairaala jakaa Oysin taakkaa muiden kuin koronapotilaiden hoidossa.

Päiväkirurgista hoitoa Oysissa ei ole juurikaan ajettu alas, koska potilaat eivät tarvitse vuodeosastohoitoa leikkauksen jälkeen.

Potilaiden hoidon turvaamiseen liittyvä suunnittelutyö työllistää Yli-Luukon mukaan päivittäin jopa tuntien ajan sekä sairaalan johtoa että ylihoitajia ja osastonhoitajia.

Yli-Luukko on huolissaan joulun ajan turistitulvan aiheuttamista seurauksista sairaalan kuormitukseen. Mediassa olleiden tietojen mukaan Lappiin on tulossa jopa 150 000 ulkomaista matkailijaa.

– Sieltä on tulossa omikronia, ja kun ajellaan moottorikelkoilla ja koiravaljakoilla ja lasketellaan puutteellisilla taidoilla, niin se näkyy meillä aina. Traumapotilaita tulee väistämättä, eikä Rovaniemi pysty niitä kaikkia hoitamaan. Lisäksi etenkin jatkohoitokapasiteetti tipahtaa entisestään joulun aikana, Yli-Luukko sanoo.

– Henkilökunnan jaksaminen huolestuttaa minua hirveästi: pitää vain jaksaa, jaksaa ja jaksaa. Tämä ei tästä vielä lopu.

Hus varautuu omikroniin

Ellei Husissa olisi tehty merkittävää henkilöstön vahvistamista, leikkauksia olisi jo jouduttu perumaan merkittävän paljon, kertoo toimialajohtaja, tehohoitolääketieteen professori Ville Pettilä Husista.

Lue myös

Leikkaukset on pystytty turvaamaan niin, että koronatilanteen takia on peruttu vain 40–50 leikkausta, joista suurin osa on elektiivisiä sydänleikkauksia.

– Leikkauksia joudutaan perumaan jatkossa enenevässä määrin, eikä kukaan osaa sanoa kuinka paljon. Pyrimme hoitamaan kaikki syöpäleikkaukset, kiireelliset sydänleikkaukset ja päivystysleikkaukset, Pettilä sanoo.

Omikron saattaa aiheuttaa tehohoitopotilaiden määrän kaksin- tai kolminkertaistumisen nopeasti.

– Kansainvälisten asiantuntija-arvioiden perusteella emme voi poissulkea omikron-variantin aiheuttamaa tehohoidon hallitsematonta ylikuormitusta seuraavien viikkojen aikana, Pettilä sanoo.

Huolena on myös, se että Husin hoitohenkilökunta voi erinomaisesta rokotuskattavuudesta huolimatta sairastua ainakin lievästi omikronin aiheuttamaan tautiin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030