• Tiina Huttu

Milloin streptokokki A hoidetaan antibiootein?

Streptokokki A:n hoito on tasapainoilua tarpeellisten ja turhien antibioottikuurien välillä. Vaikka oireet voivat väistyä itsestäänkin, Käypä hoito –suosituksen mukaan StrA-viljelypositiiviset nielutulehduspotilaat hoidetaan mikrobilääkkein.

Osa lääkäreistä määrää kuurin jopa ilman testiä. Toisten mielestä antibiootteja kylvetään aivan liikaa.

Oireeton kantaja hoidetaan ainoastaan seulonnan yhteydessä.

Voiko antibiootin määrätä nielutulehdukseen ilman streptokokin osoitusta, Helsingin kaupunginepidemiologi Hannele Kotilainen?

– Säännönmukaisesti antibioottihoidon pitää perustua StrA-viljelyyn ja/tai -pikatestiin. Poikkeustapauksissa – jos näytteenotto ei onnistu tai tulos ei ole valmis – lääkitys aloitetaan ilman mikrobiologista varmistusta, mikäli potilaalla on korkea kuume ja kliinisen streptokokkinielutulehduksen oireet.

Bakteeri liittyy 15–30 %:iin lasten ja 5–10 %:iin aikuisten nielutulehduksista. Siksi esimerkiksi kaikki kurkkukipuiset, yskättömät alle 15-vuotiaat tulee ohjeen mukaan testata.

Lapsista 10–20 % ja aikuisista noin 5 % kantaa bakteeria nielussa tai iholla ilman, että se aiheuttaa oireita. Milloin oireeton kantaja hoidetaan?

– Periaate on, että ainoastaan seulonnan yhteydessä. Streptokokki A -epidemian aikana tutkitaan sairastuneiden lähikontaktit tartuntakierteen katkaisemiseksi. Epidemiana pidetään tilannetta, jossa esimerkiksi päiväkodin lapsiryhmästä 15–20 % sairastuu kuukauden sisällä. Tällöin kaikilta ryhmäläisiltä sekä oireisilta perheenjäseniltä otetaan nieluviljely ja kaikki positiiviset hoidetaan yhtä aikaa.

Yksittäinen angiina ei ole syy oireettomien perheenjäsenten tutkimiseen. Mikäli taas jollain perheenjäsenellä on tonsilliittikierre (esim. 3 sairastumista puolen vuoden aikana) tai streptokokin komplikaatio tai jälkitauti, perhe seulotaan.

Vakavat jälkitaudit ovat onneksi harvinaisia, mutta voiko esim. reumakuume kehittyä, vaikkei nieluoireita olisi?

– Streptokokin aiheuttama reumakuume on immunologiselta pohjalta kehittyvä jälkitauti. Subakuuttia nieluinfektiota ei kuitenkaan aina huomata tai muisteta jälkeenpäin.

Onko StrA-pikatesti "liian herkkä?"

– Käytännön työssä näin on havaittu. Esim. penisilliinillä 10 vrk hoidettu lapsi todettiin 2 päivää kuurin päättymisen jälkeen pikatestillä positiiviseksi mutta viljelyllä negatiiviseksi.

Ylipäätään nielunäyte kontrolloidaan hoidon jälkeen vain oireiden uusiessa.

Onko streptokokkia nyt paljon liikkeellä?

– Kyllä puhelimet ovat soineet siihen malliin, että tapausten määrä on lisääntymässä.

Lähteet:

Falck G, Kjellander J. Outbreak of group A streptococcal infection in a day-care center. Pediatr Infect Dis J 1992;11:914–9.

Gerber MA. Treatment failures and carriers: perception or problems? Pediatr Infect Dis J 1994;13:576–9.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen, Suomen Otolaryngologiyhdistyksen, Suomen Infektiolääkärit ry:n ja Kliiniset mikrobiologit ry:n asettama työryhmä. Nielutulehdus. Käypä hoito –suositus 12.3.2013. www.kaypahoito.fi

Lisää aiheesta

Milloin streptokokki A hoidetaan antibiootein?
Nuorten uratoiveet korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoisalalla
Huolellinen kliininen tutkimus tärkeää palantunteen ja nielemisvaikeuden diagnostiikassa

Kirjoittajat
Tiina Huttu

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi