Ajan--kohtai--sta

MS-tauti vaihtelee vuodenajan mukaan

Aktiivisimmillaan tauti näyttäisi olevan keväällä ja kesällä.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/aurinkovarjo.jpg

MS-taudin aktiivisuus aivoissa voi vaihdella vuodenajan mukaan, toteaa Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus. Aktiivisimmillaan tauti näyttäisi olevan keväällä ja kesällä.

Tutkimuksen mukaan tautiin liittyvien kovettumapesäkkeiden esiintyvyys oli maalis-elokuussa 2–3-kertainen muuhun aikaan nähden. Tutkijat havaitsivat vahvan korrelaation paikalliseen ilmastoon, etenkin auringon säteilyyn. Myös taudin intensiivisyys oli korkea kesäaikaan.

Tutkimus tehtiin tarkastelemalla 44 MS-potilaan aivojen magneettikuvia vuosilta 1991–1993 ja vertaamalla niitä säätietoihin samalta ajalta. Potilaat olivat 25–52-vuotiaita, eikä heidän tautiaan hoidettu.

Tutkijoiden mukaan havaitulla MS-taudin aktiivisuuden vuodenaikavaihtelulla on seuraamuksia koeasetelmissa ja hoidon arvioinnissa.

– Tutkimus on tärkeä, koska siinä analysoidaan tietoja 1990-luvun alusta. Tuolloin relapsoivalle MS-taudille ei ollut hyväksyttyjä lääkkeitä, joten lääkkeet eivät vaikuttaneet tutkimuksen potilaisiin. Tämänkaltainen tutkimus ei luultavasti ole toistettavissa, lehden pääkirjoituksen kirjoittanut Anne Cross Washingtonin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta toteaa EurekAlertin mukaan.

Miia Soininen
Kuva: Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030