Ajan­kohtai­sta

TAYS-piirien yhteistyö tiivistyy

Pirkanmaa ja Kanta-Häme perustavat alustayhtiön, Etelä-Pohjanmaa myös kiinnostunut.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto antoi tänään maanantaina hallitukselle valtuudet perustaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa alustayhtiön, joka valmistelee sairaanhoitopiirien yhteistyötä yhdessä maakuntien kanssa.

Maakunnat voivat tulla kehittämisyhtiön osakkaiksi.

Myös TAYS:n erva-alueen kolmas piiri, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, on ilmaissut alustavan kiinnostuksen osallistua hankkeeseen, jota kutsutaan myös Kahdeksan tähden sairaala -hankkeeksi.

Yhteisen alustayhtiön tavoite on tukea erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden toiminnallisen integraation valmistelua. Sairaanhoitopiirit haluavat kehittää alustayhtiöstä "vetovoimaisen julkisen palveluntuottajan, joka pärjää myös terveydenhuollon kiristyvässä kilpailutilanteessa".

Lue myös

Maakunnan sote-keskusten kilpailukykyä halutaan esimerkiksi parantaa käyttämällä niiden yhteydessä TAYS-brändiä.

Alustayhtiön perustamisen jälkeenkin palvelujen järjestämisvastuu ja omistajaohjaus säilyvät kuitenkin maakunnilla.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030