Terveysliikuntaraportissa etsitään keinoja liikkumattomien herättämiseen

Arki on muuttunut ympärillämme, mutta suomalainen terveys- ja liikuntapolitiikka ei ole pystynyt vastaamaan ajan haasteisiin. Tällaisen karkean yhteenvedon voisi tehdä terveysliikuntaraportista, joka julkistettiin keskiviikkona.

Suomalaisten kuntoliikunta on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, mutta työmatka- ja asiointiliikkuminen jalan tai pyöräillen on selvästi vähentynyt.

Vaikka puolet suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi, etenkin nuoret liikkuvat liian vähän. Yläasteikäisistä tytöistä neljännes ja pojista viidennes harrastaa liikuntaa vain vähän tai ei lainkaan.

Viime aikoina huolta on kannettu armeijaikäisten nuorten miesten rapistuvasta kunnosta. Mutta sama trendi näkyy nuorilla naisillakin. Kaksi viidestä 16-25-vuotiaasta suomalaisesta liikkuu vähemmän kuin kaksi kertaa viikossa.

- Kuten muihinkin elämäntapoihin, koulutus ja sosioekonominen asema heijastuvat myös kuntoliikuntaan. Eniten liikkuvat korkea-asteen koulutuksen saaneet toimihenkilöt, kertoo UKK-instituutin johtaja

Mikael Fogelholm

Yrittäjät liikkuvat toimihenkilöitä vähemmän; kaikkein vähiten kuntoliikuntaa harrastavat maatalousyrittäjät.

Vaikka toisin voisi luulla, maaseutumaisilla alueilla kuntoillaan vähemmän kuin kaupunkimaisilla alueilla.

- Kyse lienee sekä olosuhteista, mutta osin myös kulttuurisista tekijöistä, uskoo Fogelholm.

Auto tuli lyhyille matkoille

Voimakkaimmin arjen muutokset näkyvät työmatka- ja asiointiliikunnassa. Kun vuonna 1978 noin 35 prosenttia suomalaismiehistä liikkui alle puolen tunnin työmatkansa kävellen tai pyöräillen, nykyisin osuus on vain reilut 20 prosenttia.

Naisten parissa muutos ei ole yhtä voimakas, sillä nykyisinkin vajaat 40 prosenttia naisista liikkuu alle puolen tunnin työ- ja asiointimatkat jalan tai pyörällä.

- Kauppa-, koulu- ja työmatkojen liikkuminen edes osaksi jalan tai pyörällä toisi jo monelle riittävän päivittäisen liikunta-annoksen. Kevyen liikenteen väylät ovatkin suomalaisten tärkein liikuntapaikka, joten niiden kattavuus, kunto ja turvallisuus ovat ratkaisevan tärkeitä, muistuttaa peruspalveluministeri

Liisa Hyssälä

Toinen aste teki virheliikkeen

Kohtuullisesti liikkuvista suomalaislapsista tulee laiskasti liikkuvia teinejä. Yläasteella ja toisella asteella koululiikuntatunteja on vähennetty radikaalisti. Kun lukiossakin on vain yksi pakollinen liikunnan kurssi, ei ihme, että armeijaikäiset lihovat.

Tehtiinkö tuntikehyksissä virheliike, kun liikunta unohdettiin ja painotetaankin matematiikkaa ja kieliä?

- Sopii miettiä, tehtiinkö virhe, kun ylipäänsä taide- ja taitoaineita ja liikuntatunteja karsittiin, sanoo Mikael Fogelholm.

- Terveys ja hyvinvointi koostuvat muistakin asioista kuin vain liikunnasta ja ravinnosta. Kannattaisi myös pohtia liikuntatuntien sisältöä ja antaa koulussa liikunnalle selkeä hyvinvointirooli. Nykyisin liikunta on oppiaineena kovin tekninen, katsoo Fogelholm.

Hän myös soisi urheiluseurojen kovasti pohtivan, miksi 12. ikävuoden jälkeen urheiluseuroissa liikkuvien nuorten määrä putoaa jyrkästi.

- Urheiluseurat tekevät hyvää työtä, mutta nykyistä enemmän yhteiskuntavastuuta niissä pitäisi tuntea nuorista ja nuorista aikuisista, Mikael Fogelholm toivoo.

Liikunta - hyvinvointipoliittinen mahdollisuus -raportin muut kirjoittajat ovat erikoissuunnittelija

Mari Miettinen

Olavi Paronen

Päiväkodintäti puussa?

1990-luvun puolivälissä maailma mullistui: internet alkoi levitä viruksen tavoin tietokoneissa.

Terveysliikunnan asiantuntijat saattaisivat kirota koko keksinnön, jollei se tuottaisi heillekin aivan uusia mahdollisuuksia perehtyä globaaliin terveys- ja liikuntatutkimukseen.

Nuoriso notkuu entiseen tyyliin kaveriporukoissaan - mutta kioskinkulma on vaihtunut meseksi.

Internet ja tietokoneet mullistivat ehkä voimakkaimmin lapsuuden. Näkeekö kukaan enää pihoilla pörisevää lapsilaumaa? Eipä juuri; lapset pörräävät pleikkareiden edessä.

Pihaleikit ja muu leikinomainen liikunta pitäisi saada taas osaksi lasten ja nuorten arkea. Miten? Ennen isommat opettivat pienemmilleen kaikki jännät pelit ja leikit; nykylapset viettävät eriytynyttä arkeaan K12-pelien parissa.

Päiväkodeissakin pitäisi ulkona "touhuta" enemmän. Mutta kuuluuko liikunnallisuus varsinaisesti lastentarhan henkilökunnan pätevyysvaatimuksiin? Kasvatuksen ihanteita ovat viime vuosina olleet enemmänkin tiedolliset kuin fyysiset. Kuinka moni nykylapsi enää osaa leikkiä kirkonrottaa? Kuinka moni päiväkodintäti osaa kiivetä puuhun? Ulla Järvi