Yksi henkilö on kuollut COVID-19-tautiin Kanta-Hämeessä
Keski-ikäinen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella asuva henkilö on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Kanta-Hämeen keskussairaalassa.
Keski-ikäinen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella asuva henkilö on menehtynyt 25. maaliskuuta 2020 koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri.
Tällä hetkellä Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa kaksi muuta COVID-19-potilasta. Tartuntoja on todettu Kanta-Hämeen alueella tähän mennessä yhteensä 20 kappaletta, joista yksi potilas on Varsinais-Suomen alueelta. Tiistaina 24. maaliskuuta valmistuneista näytteistä varmistui yksi uusi COVID-19-tartunta. Tartunnan saanut henkilö oli aiemmin tartunnan saaneen lähikontakti.
Kaikkien todettujen tapausten tartuntaketjut ovat olleet Kanta-Hämeessä edelleen jäljitettävissä.
Kyseessä on toinen Suomessa COVID-19-tautiin kuollut potilas.