Ajan--kohtai--sta

Yksittäinen kahden korvan implantti tekee tuloaan

Euroopassa on asennettu jo nelisenkymmentä yksittäistä istutetta, joka antaa kuulon molempiin korviin.

Euroopassa on asennettu jo nelisenkymmentä yksittäistä sisäkorvaistutetta, joka antaa kuulon molempiin korviin.

Suomessa tehdään 50–70 sisäkorvaistuteleikkausta vuodessa. Valtaosa niistä on toispuolisia, jolloin istute laitetaan vain toiseen korvaan. Alustavat tutkimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, että molemminpuolinen istute helpottaa äänten paikantamista ja kuuntelua hälyssä. Yksilölliset erot ovat yhä suuria.

Molemminpuolisen istutteen asentaminen lisää kuitenkin kustannuksia, sillä nykytekniikalla tarvitaan kaksi istutetta ja kaksi puheprosessoria.

Tekniikka onkin kehittynyt nopeasti, ja Euroopassa on asennettu jo nelisenkymmentä yksittäistä istutetta, joka antaa kuulon molempiin korviin.

Ison-Britannian ensimmäisen uuden mallisen sisäkorvaistutteen asentanut erikoislääkäri Mike Pringle kertoi Southamptonin yliopiston tiedotteessa, että laite tarjoaa etenkin kuuroille aikuisille paremman kuulon.

Yksittäinen kahden korvan sisäkorvaistute toimii siten, että pään sisäisessä vastaanotin-stimulaattorissa on kaksi johtoa, joista toinen menee suoraan toisen puolen sisäkorvaan ja toinen päälaen sisällä toisen puolen sisäkorvaan. Molemmissa korvissa on mikrofoni keräten molemminpuoliset äänet.

Pringlen mukaan tämä tekee mahdolliseksi bilateraalisen kuulon, jolloin äänten erottelu taustahälyssä sekä äänen tulosuunnan havaitseminen helpottuu.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030