Martti Lampinen tekee tavallisista kierroista klassikkoja Nuoremmat kollegat kehuvat salolaisen sisätautien ylilääkärin Martti Lampisen osastokiertojen muodostuneen suorastaan klassikoiksi. Lampiselle luovutettiin Vuoden kollega -palkinto, joka on ensimmäinen Lääkäriliiton kollegiaalisuuden teemavuoden kunniaksi viidellä erva-alueella jaettavasta tunnustuksesta. Ajankohtaista 11.3.2013 Kommentteja
Ettei vauva vaihtuisi TYKS:stä lähtevillä vastasyntyneillä on kolminkertainen tarkistus, että äidin mukaan varmasti lähtee hänen oma vauvansa. Seinäjoen keskussairaalassa syntyneiltä tunnistusranneke poistetaan vasta kotona. Ajankohtaista 11.3.2013 Kommentteja
Vegaaniäiti toivoo neuvolaan lisää ravitsemustietämystä Lääkäreiltä toivotaan rohkeutta tunnustaa tarvittaessa, että vegaaniruokavalio on itselle vieras, ja odottajan ohjaamista ravitsemusterapeutille. Ajankohtaista 8.3.2013 Kommentteja
Ajokorttitarkastuksiin kaivataan sovellusohjeita Ennen ministeriön virallista ohjeistusta ohje kontrastinäön tutkimiseen on hyvin yksinkertainen, sanoo Markku Vanhanen Trafista. Ajankohtaista 8.3.2013 Kommentteja
Lyhytinterventiolla kiinni nuoren juomiseen Alkoholista kysyminen on todettu tehokkaaksi väliintuloksi ja potilaat ovat olleet sille hyvin vastaanottavaisia myös päivystyksessä. Ajankohtaista 8.3.2013 Kommentteja
Yrittäjät luottavat lähipalveluiden kysyntään Uusien lääkäripalveluyritysten perustajilla on selkeä kuva tulevaisuudestaan. Nyt luotetaan paikallisuuteen, elämänkaarimalliin ja kotikäynteihin. Ulla Järvi Lehti 10: Ajankohtaista 10/2013 Kommentteja
Ajokorttitarkastuksiin kaivataan sovellusohjeita Yleislääkärit odottavat pikaisesti ajoterveysasetuksen soveltamisohjeita. Selvyyttä kaivataan varsinkin kontrastinäköön liittyvistä tutkimuksista. Suvi Sariola Lehti 10: Ajankohtaista 10/2013 Kommentteja
Lyhytinterventiolla kiinni nuoren juomiseen Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen on osattava kysyä potilaan alkoholinkäytöstä: se kuuluu hoitoon samalla tavalla kuin verenpaineen mittaus tai ravitsemustottumuksista taikka tupakoinnista kysyminen. Näin sanoo erikoissuunnittelija Kirsi-Marja Karjalainen Tapaturmien ja väkivallan ehkäisykeskuksesta. Ulla Toikkanen Lehti 10: Ajankohtaista 10/2013 Kommentteja
Eettisyys takaa luottamuksen Yhteiset eettiset toimintatavat ja kollegiaalisuus takaavat luottamuksen lääkärikuntaan ja antavat lääkäreille myös kliinistä autonomiaa. Potilaan ja laajemmin koko yhteiskunnan on voitava luottaa siihen, että lääkäri toimii oikein. Maria van der Meer Lehti 10: Ajankohtaista 10/2013 Kommentteja
Terveiden odottajien neuvolakäynnit vähenevät Uudet äitiysneuvolasuositukset esittävät terveiden odottajien neuvolakäyntien vähentämistä. Muutos merkitsee myös lääkärintarkastusten vähenemistä. Maria van der Meer Lehti 10: Ajankohtaista 10/2013 Kommentteja
Uusi näkökulma alkoholismin hoitoon? Vastikään Euroopassa myyntiluvan saanut nalmefeenivalmiste (Selincro) tuo mukanaan uudenlaisen strategian alkoholiriippuvaisten hoitoon, uskoo päihdelääketieteen professori Hannu Alho Helsingin yliopistosta. Anne Seppänen Lehti 10: Ajankohtaista 10/2013 Kommentteja
Vegaaniäiti toivoo neuvolaan lisää ravitsemustietämystä Ravitsemusterapeutti ja Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija, ETM Johanna Kaipiainen kertoo, että vegaaniodottajat kohtaavat äitiysneuvoloissa usein tietämättömyyttä. Maria van der Meer Lehti 10: Ajankohtaista 10/2013 Kommentteja
Yrittäjät luottavat lähipalveluiden kysyntään Uusien lääkäripalveluyritysten perustajilla on selkeä kuva tulevaisuudestaan. Nyt luotetaan paikallisuuteen, elämänkaarimalliin ja kotikäynteihin. Maarit Rauhalan yritys Paihdelaakarit.fi vie katkaisuhoitopalveluja asiakkaan kotiin. Ajankohtaista 7.3.2013 Kommentteja
Terveiden odottajien neuvolakäynnit vähenevät Jatkossa tukea aiotaan suunnata entistä enemmän esimerkiksi päihteiden käyttäjille, mielenterveysongelmista kärsiville odottajille ja muihin riskiraskauksiin. Ajankohtaista 7.3.2013 Kommentteja
Uusi näkökulma alkoholismin hoitoon? – Nalmefeenivalmiste ei ole ihmelääke. Merkittävämpää on sen myötä saatava strategia, että lääkitys kohdennetaan alkoholinkäyttöön, päihdelääketieteen professori Hannu Alho sanoo. Ajankohtaista 7.3.2013 Kommentteja
Unilääkkeiden käyttö laitoshoidossa yhteydessä lonkkamurtumiin Myös bentsodiatsepiiniryhmään kuulumattomia unilääkkeitä saavilla iäkkäillä laitospotilailla on suurempi lonkkamurtumariski kuin unilääkitystä tarvitsemattomilla. Ajankohtaista 7.3.2013 Kommentteja
STM: Suolistosyöpien ja rintasyövän seulonnat arvioitava Suolistosyöpien seulontojen vaikuttavuudesta on tulossa suomalaista tutkimustietoa. Myös rintasyöpäseulontojen vaikuttavuus on arvioitava uuden tiedon valossa, katsoo sosiaali- ja terveysministeriö. Ajankohtaista 7.3.2013 Kommentteja
Ruotsissa pohditaan sijaissynnytysten sallimista Ruotsin valtakunnallinen lääkintäeettinen neuvosto (SMER) puoltaa sijaissynnytysten sallimista Ruotsissa. Ehtona olisi, että sijaissynnyttäjä ei saisi rahallista hyötyä. Ajankohtaista 6.3.2013 Kommentteja
Päihdepotilasta ei ole syytä nöyryyttää Kiireisellä päivystyspoliklinikalla päihdeongelmaiset asiakkaat eivät välttämättä herätä henkilökunnan sympatiaa. Päihdepotilaan rimpuilu ongelmavyyhtensä kanssa ei aina jaksa innostaa edes päihdehuollon palvelupisteissä. Ajankohtaista 6.3.2013 Kommentteja
Saattohoito puhuttaa Britanniassa Liverpool Care -hoitomallin saattohoito on saanut brittimediassa kyseenalaisen maineen. Palliatiiviseen hoitoon erikoistuneet lääkärit oikovat käsityksiä tuoreessa kyselyssä. Ajankohtaista 6.3.2013 Kommentteja
Kaikki diabetesta sairastavat hyötyisivät glukoosisensorista Terveydenhuolto Kaikki diabetesta sairastavat hyötyisivät glukoosisensorista Niitä ei kuitenkaan jaeta edes hoitosuositusten mukaisesti. Avoin artikkeli
Maastohiihtäjillä enemmän hengitystieinfektioita kuin normaalisti liikkuvilla Tiede Maastohiihtäjillä enemmän hengitystieinfektioita kuin normaalisti liikkuvilla He matkustavat ja kilpailevat talviaikaan, jolloin viruksia esiintyy eniten.
Valinnanvapauskokeilun hoito- ja tutkimuskorvauksia on tarkennettu Terveydenhuolto Valinnanvapauskokeilun hoito- ja tutkimuskorvauksia on tarkennettu Kela vahvistaa korvaustaksat ja enimmäishinnat erikseen. Avoin artikkeli
Vaatetus ja tarkastus suojaaavat parhaiten punkeilta Terveydenhuolto Vaatetus ja tarkastus suojaaavat parhaiten punkeilta Pahimmilla alueilla saa ilmaisen rokotteen. Avoin artikkeli
Hyvinvointia tukeva syöminen on opittavissa Terveydenhuolto Hyvinvointia tukeva syöminen on opittavissa Kyse on ennen kaikkea siitä, miten tunteita voi säädellä ja hyvinvointia vahvistaa muilla keinoilla kuin ruoalla. Avoin artikkeli
Istumisen vähentäminen ei riitä sydänterveyden edistämiseen Tiede Istumisen vähentäminen ei riitä sydänterveyden edistämiseen Arkiliikunnan lisääminen madaltaa verenpainetta.