• Kati Myllymäki

Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti

Kuvituskuva 1

Kati Myllymäki

toiminnanjohtaja

Suomen Lääkäriliitto

Yle teki vastikään uutisen nuorten lääkärien kokemasta kiusaamisesta ja simputuksesta. Uutinen perustui kymmenen nuoren lääkärin haastatteluun. Otos on toki pieni eikä lainkaan edustava, mutta asia on tärkeä.

Koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen ja seksuaalinen häirintä ovat vahvasti esillä julkisuudessa. Jonkun mielestä kyseessä on liioittelu ja mediavouhotus, mutta häirintää kokeneiden mielestä on korkea aika, että ongelmista keskustellaan ja niihin puututaan.

Ne, jotka seuraavat kiusaamista hiljaa sivusta, mahdollistavat asiattoman kohtelun.

Simputusta ei tarvitse niellä hiljaisesti. Eikä edellisten lääkärisukupolvien ongelmia saa siirtää nuoremmille sillä perusteella, että meilläkin oli aikoinaan vaikeaa.

Lääkärit ottavat tällaisista asioista yllättävän harvoin yhteyttä Lääkäriliiton luottamusmiehiin ja lakimiehiin. Eivätkä nämäkään harvat välttämättä halua lähteä omalla nimellään viemään asiaa eteenpäin. Kiusaamisen kohteeksi kun joutuu usein työntekijä, joka on nuorempi, kokemattomampi, alempana hierarkiassa ja kenties määräaikaisella sopimuksella. Pelätään seurauksia.

Työpaikan kulttuuri – työilmapiiri – on keskeisen tärkeä, samoin kuin esimiesten ja johtajien oma käytös. Ne, jotka seuraavat kiusaamista hiljaa sivusta, mahdollistavat asiattoman kohtelun. Ongelmaan, joka on piilossa, on vaikea puuttua.

Työpaikoilla on esimiesten ja johdon lisäksi monia muitakin, jotka voivat auttaa ongelmien selvittelyssä: luottamusmies, työsuojelu, turvallisuuspäällikkö, työterveyshuolto, oma ammattiliitto ja Lääkäriliiton luottamuslääkärit.

Olemme erilaisia, joku herkempi kuin toinen ja huumorintajukin vaihtelee. Hurttia huumoria toki viljellään sairaaloissa ja terveyskeskuksissa, mutta kysymys on kuitenkin asiallisesta, lähimmäisiä kunnioittavasta käytöksestä ja kielenkäytöstä.

Sydämen sivistys, inhimillisyys ja lämpö ovat tarpeen työssämme. Jos kohtelemme työtovereitamme huonosti, puhumme epäkohteliaasti ja töykeästi, niin kyllä koko työilmapiiri muodostuu negatiiviseksi. Ja se näkyy myös potilaille ja omaisille.

Hyvä ammattilainen ei tuo työpaikalleen yksityiselämän murheita, eikä pura omia harmejaan työkavereihin sen enempää kuin potilaisiin. Kun ammatillinen itsetunto on hyvä, ei tarvitse toisten ammattilaisten moittimista oman egonsa pönkittämiseen.

"Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät." Lääkärinvala pohjautuu Hippokrateen valaan sekä Maailman lääkäriliiton Geneven julistukseen. Vala ei ole vanhentunut. Se sopii erinomaisesti huoneentauluksi jokaisella työpaikalla.

Lisää aiheesta

Eeka
Vältä pregabaliinia ja trisyklisiä masennuslääkkeitä iäkkään hoidossa
Myötätunto tarttuu ja niin tarttuu äreyskin

Kirjoittajat
Kati Myllymäki
toiminnanjohtaja
Suomen Lääkäriliitto

Lisää aiheesta

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Verkkouutiset jäävät kesätauolle

Uusia verkkouutisia on luvassa jälleen 30. heinäkuuta.

Tieteessä
Uutta tietoa WNT1-osteoporoosista

WNT1-geenivirhe johtaa merkittäviin, varhain alkaviin ja iän myötä eteneviin luuston poikkeavuuksiin.

Ajassa
Verkkouutiset jäävät kesätauolle

Uusia verkkouutisia on luvassa jälleen 30. heinäkuuta.

Ajassa
Kaikki Hilmot yhteisessä oppaassa

THL:n mukaan uudistuksessa on huomioitu sote-uudistuksen seurannan ja arvioinnin kannalta keskeiset tietotarpeet.

Blogi
Toisenlaiset maailmat

– Tärkein Etelä-Sudanista saamani oppi ei ole lääketieteellinen, vaan jotakin muuta, kirjoittaa Heidi Wikström.

Tieteessä
Metagenomisilla työkaluilla ja sovellutuksilla kohti tyypin 1 diabetesta

Ykköstyypin diabetesta sairastavien henkilöiden suolistossa todettiin olevan vahvempia bakteerien välisiä riippuvuuksia kuin terveellä henkilöllä.

Tieteessä
Varhaiset uloshengitysvaikeudet voivat ennustaa lasten astmariskiä

Lapsen atopia ja vanhempien tupakointi altistavat rinoviruksen aiheuttamille uloshengitysvaikeuksille.

Ajassa
Hallituksen sote-vastineessa voi olla kompastuskiviä

Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen epäilee, että ongelmalliseksi saattaa osoittautua muun muassa maakuntien rahoitus.