Odottamaton sairauskohtaus päätti vuosikymmenien ystävyytemme.

Pirkko Inkeri Lång o.s. Peussa syntyi Turussa upseeriperheen ainokaiseksi. Hän valmistui ylioppilaaksi 1972 Turun Norssista ja pääsi jatkamaan Turun yliopistoon lääketieteen opintoja. Siellä tutustuimme, 120 opintonsa aloittanutta – ja aikuistuimme yhdessä.

Kårenilta löytyi pitkä, komea Henrik – se oli menoa: Kihlaus, avioliitto ja esikoisen syntymä lastentautien kurssilla. Professori Peltonen suositteli keskittymistä vanhemmuuteen ja niin Pirkko piti opintotauon sitä koskaan katumatta ja siirtyi Cursus Lehtoselta Serlon kurssille.

Hän valmistui 1978. Tie vei Järvenpäähän, jossa perhe kasvoi nelihenkiseksi. Pirkon kiinnostuksen kohteena oli silmätaudit, mutta erikoistuminen jäi, kun perhe muutti Hankoon. Siellä hän työskenteli ensin terveyskeskuksessa, sittemmin yksityispraktikkona ja suoritti yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinnon 1987. Hangossa hän teki elämäntyönsä. Potilaskunta oli laaja, kaikki hankolaiset taisivat tuntea hänet – ja hän heidät. Hangossa syntyi myös lopun elämän ystävyyssuhteita.

Pirkko nautti työstään ja oli suosittu lääkäri. Ystävät olivat tärkeitä ja hän myös osoitti sen. Perhe oli kuitenkin se tärkein. Alusta lähtien he matkustivat perheenä yhdessä. Paljon. Lisäksi lapset viettivät vaihto-oppilasvuoden, toinen Ranskassa, toinen Espanjassa. Henrikin jäädessä eläkkeelle Pirkko lopetti työn ja he palasivat Turkuun, mutta eivät jääneet aloilleen. Noin kymmenen vuoden ajan he viettivät talvet Chicagossa nauttien mm. kaupungin musiikkiannista (jazz!). Se oli hyvää aikaa.

Esikoisen avioiduttua Ranskaan, Pirkko kiinnostui maan kulttuurista ja kielestäkin aktiivisen lukuharrastuksensa ohella. Viettääkseen pidempiä aikoja lähellä myös tyttärensä perhettä, Långit hankkivat asunnon Lyonista. Kesät kuitenkin oltiin saaristossa, Pensarin saaressa, Henrikin lapsuuden maisemassa, josta myös Pirkolle tuli rakas. Pensar tuli tutuksi myös lapsenlapsille; molemmilla lapsilla on kolme poikaa, Pirkolle rakkaita, tärkeitä ja läheisiä. Hänen elämänsä jätti jäljen moneen sydämeen.

Kun vuodet tulevat täyteen

ohjaan veneeni valoisalle merelle

tuuli puhaltaa myötäisesti

ja pilvettömän taivaan alla

unohdun aalloille.

(Olavi Heino)