Päivystyksessä näkee kaikkea flunssista elvytyksiin

Akuuttilääkärinä oppii tekemään paljon toimenpiteitä ja nopeita päätöksiä. Jorvin sairaalassa työskentelevä Eero Saari vastaa erikoisalaa koskeviin kysymyksiin.

Kliininen työ Suom Lääkäril 2025;80:e45509, www.laakarilehti.fi/e45509

Miksi innostuit akuuttilääketieteestä?

– Opiskeluaikana tein kandina päivystystöitä ja pidin siitä. Valmistumisen jälkeen en oikein tiennyt, mitä haluaisin. Kun akuuttilääketieteen erikoisala perustettiin vuonna 2013, lääkäriystäväni houkutteli minut alan pariin. Tuntui kiinnostavalta, että voisi tehdä pelkästään päivystystä. 

Millainen on työpäiväsi?  

– Työskentelen Jorvin yhteispäivystyksen apulaisylilääkärinä. Suurimman osan virka-ajasta ajasta toimin seniorina, ohjaan erikoistuvia lääkäreitä ja mietin heidän kanssaan potilaiden asioita.

Hallinnolliset työt tuovat vaihtelevuutta työpäiviin. Lisäksi teen 4–5 päivystysvuoroa kuukaudessa. 

Miten paljon akuuttilääkärit päivystävät?

– Meillä se riippuu paljon omista toiveista. Itse teen pääsääntöisesti virka-aikaista työtä enkä päivystä kovin paljon, mutta osa kollegoista työskentelee selvästi enemmän päivystysaikana.

Työpaikkasi on yhteispäivystyksessä, mutta toimivatko akuuttilääkärit yleensä erikoissairaanhoidon puolella?

– Joo, pääsääntöisesti, mutta en vetäisi tuohon mitään tiukkaa rajaa. Teen itsekin kaikenlaista tässä päivystysalueella.

Työskenteleekö akuuttilääkäreitä myös ensihoidossa?

– Pääsääntöisesti ensihoitolääkärit Suomessa ovat anestesia- ja tehohoitolääkäreitä, mutta joitain akuuttilääkäreitä työskentelee ensihoidossa.

Millaisia potilaita akuuttilääkärit kohtaavat?

– Laidasta laitaan. On potilaita, jotka kävelevät itse päivystykseen, ja heidät voidaan hoitaa vastaanottotyyppisesti. Osa on ambulanssilla tuotavia hätätilapotilaita, jotka pitää arvioida välittömästi. 

Mitkä ovat tyypillisimpiä tapauksia?

– Päihteiden käyttö ja siihen liittyvät ongelmat näkyvät päivystyksessä, mutta paljon on myös ihmisten ihan tavallisia ongelmia, kuten infektioita ja muita. Iso osa potilaista on monisairaita ikäihmisiä.

Millaisia toimenpiteitä teet? 

– Akuuttilääkärinä pääsee tekemään paljon kaikenlaisia toimenpiteitä, mikä on hauskaa. Esimerkiksi erilaisia punktioita, dreneerauksia, kystostooman ja muiden katetrien laittoja, haavojen ompelua, reponointeja, ultraääniohjattuja kanylointeja, vierikaikukuvauksia ja toimenpidesedaatioita.

Miten usein tulee elvytystilanteita ja kuolemantapauksia?

– Elvytystilanteita tapahtuu päivystysalueella lopulta kohtalaisen harvoin ja satunnaisesti, yksittäiselle lääkärille ehkä jokunen vuodessa. Elottomuuden riskiä pyritään tehokkaasti ennakoimaan ja pienentämään.

Miten akuuttilääkäriksi tullaan?

– Päivystystyötä tekemällä sairaalapäivystyksissä ja mielellään useissa eri työpisteissä, jotta kokemusta karttuu laaja-alaisesti. Erikoistumiseen kuuluu myös tiettyjä pakollisia palveluja, kuten tietty määrä anestesiologiaa ja lastentauteja. Lisäksi on suoritettava pakollinen yliopistojakso.

Greyn anatomia -tv-sarjassa päivystyksessä lääkärit usein juoksevat ja välillä veri lentää. Miten hyvin sarja kuvaa työtä päivystyksessä?

– En ole katsonut sarjaa. Harvoin täällä joutuu juoksemaan, vaikka kiirettä toki ajoittain on. Toisinaan veri lentää. Jorvi on vatsakeskus ja tänne tulee potilaita, joilla on esimerkiksi runsaita ruoansulatuskanavan verenvuotoja. 

Tuleeko sinulle paljon tilanteita, joissa pitää tehdä nopeita päätöksiä?

– Päivystyksen luonteeseen kuuluu, että päätöksiä pitää tehdä runsaasti, koko ajan. Osa on hyvinkin kiireellisiä, mutta kokemus auttaa tässä. Päätösten tekemiseen rutinoituu – ei huonolla tavalla, vaan kun asioita näkee paljon, ne eivät enää ole itselle niin vieraita. 

Mikä on hankalinta, mitkä ovat suurimmat haasteet, jotka kohtaat työssäsi?

– Omalla kohdallani suurimmat työhaasteet tuntuvat liittyvän hallinnollisiin töihin, kuten työntekijöiden riittävyydestä huolehtimiseen. Itse akuuttilääkärin työ on erittäin mielekästä ja palkitsevaa – parasta, mitä voi tehdä. 

Mikä on työssäsi parasta ja palkitsevinta?

– Kun näkee työnsä tulokset: on tehnyt oikean ratkaisun, joka on auttanut potilasta. Akuuttilääkärinä on hienoa, kun vaikeassa lähtötilanteessa pääsee näkemään tekemiensä hoitotoimien vaikutuksen.

Onko työ moniammatillista yhteistyötä? Kenen kanssa?

– Joo, teemme tiivistä moniammatillista tiimityötä päivystyksen hoitajien ja muiden lääkärien kanssa. Se on mielestäni tämän työn suola.

Millaisia ihmisiä alalle hakeutuu? Millainen itse olet?

– Päivystystyöhön sopivat monenlaiset persoonat. Jonkin verran pitää pystyä sietämään epävarmuutta sekä tekemään päätöksiä ja säilyttämään toimintakykynsä vaikeissa tilanteissa. Hyvistä kommunikaatiotaidoista on hyötyä. Näitä taitoja oppii erikoistumiskoulutuksen aikana.

Itse olen sosiaalinen ja tykkään tehdä töitä muiden kanssa. Pidän myös siitä, että työpäivät ovat vaihtelevia eikä ole valtavasti kirjallisia töitä.

Mitä kaikkea akuuttilääkärin pitää tietää ja osata?

– Tärkeintä on utelias mieli ja valmius kehittää itseään. Työssä tehdään paljon toimenpiteitä, joita ei ole ehkä opiskeluvaiheessa tai ennen erikoistumista päässyt juuri tekemään. Erikoistumisen aikana ne oppii.

Miten paljon olet tietokoneella?

– Paljon. Välillä tuntuu, että tietokonetta saa hoitaa suuremman osan ajasta kuin potilaita. Toki paljon tulee liikuttua ympäri päivystystä, eli ei tämä pelkkää istuskelua ole.

Edellisellä kerralla Erikoisalani-palstalla vierailleen kliinisen farmakologian ja lääkehoidon erikoislääkäri Aleksi Tornion kysymykset:

Kuinka paljon akuuttilääketieteen erikoislääkäri kohtaa työssään monilääkityspotilaita?

– Hyvin paljon. Iso osa potilaistamme on monisairaita ikäihmisiä. 

Kuinka usein hoidettavat ongelmat liittyvät potilaan lääkehoitoon?

– Ei ehkä ole kovin tavallista, että ongelmana olisi puhtaasti lääkehoito, mutta se on myötävaikuttavana tekijänä usein.

Kuinka paljon akuuttilääketieteen erikoislääkärin työhön liittyy potilastyötä, kirjallista työtä ja muuta hallinnollista työtä?

– Riippuu työnkuvasta. Itse teen hallinnollista työtä kaksi päivää viikossa. Kollegoilla, joilla ei ole esihenkilövastuuta, sitä on vähemmän.

Lausuntoja akuuttilääkärit eivät juuri kirjoittele. Virka-aikaan erikoislääkärit toimivat konsultteina ja ohjaavat erikoistuvia. Puhtaasti omaa potilastyötä on pääasiassa päivystysaikaan.

Mikä on hankalin kohtaamasi lääkehoitoon liittyvä kysymys?

– Lääkeinteraktiot aiheuttavat jonkin verran päänvaivaa. Lisäksi hyvin tavallinen lääkkeisiin liittyvä ongelma ovat tahalliset yliannostukset. 

Bonuskysymys ChatGPT:

Jos saisit supervoiman, joka helpottaisi päivystyksessä työskentelyä, valitsisitko röntgensilmät, telepatian vai kyvyn pysäyttää aika – ja miksi?

– Ottaisin tietenkin kyvyn pysäyttää aika. Ehtisi tehdä vaikka mitä, jos aikaa riittäisi loputtomiin. Siitä uskoisin olevan eniten hyötyä.

Lue lisää: Lääkehoidon asiantuntijalla on monta rautaa tulessa

Kirjoittaja

Mari Heikkilä


Faktat

PÄHKINÄNKUORESSA

Akuuttilääkärit toimivat päivystysten moniosaajina, esimiehinä ja vastuulääkäreinä. He hoitavat akuutteja sairauksia ja kroonisten sairauksien pahenemisvaiheita.

Laillistettuja akuuttilääketieteen erikoislääkäreitä oli Suomessa 189 vuonna 2023.

Keväällä ja syksyllä 2024 haettavaksi tuli eri puolilla Suomea yhteensä 45 alan erikoistumispaikkaa, ja niihin tuli 43 hakemusta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030