Kivunhoitoa alettiin kehittää järjestelmällisesti jo toisen maailmansodan jälkeen, mutta kroonisen kivun hoidon mullistava keksintö antaa yhä odottaa itseään. Läpimurtoa tavoitellaan kuumeisesti, sillä kivussa ei ole kyse vähäpätöisestä ongelmasta. Eräiden arvioiden mukaan jopa puoli miljoonaa suomalaista kärsii pitkittyneestä kivusta jossakin elämänsä vaiheessa. Pitkäaikainen kipu vaivaa lähes joka toista suomalaista.

Kipu koskettaa jokaista lääkäriä päivittäin, sillä suomalaiset tekevät kivun vuoksi lääkäriin noin neljä miljoonaa käyntiä vuodessa.

Kivulla on yhtäältä luonnollinen tehtävänsä: se rauhoittaa murtuneen jalan lepoon tai varoittaa kättä polttavasta hellanlevystä. Joskus kipu jää päälle, vaikka sen alkuperäinen aiheuttaja korjattaisiin. Tällainen jatkuva kipu on potilaalle vammauttavaa sekä ruumiillisesti että henkisesti.

Kroonisesta, pitkittyneestä kivusta ja sen hoidosta on alettu puhua vasta viime vuosina. Taito hoitaa kaikenlaista kipua kuuluu silti jokaisen lääkärin työhön.

- Kivunhoito on totuttu näkemään anestesiologien erikoisalana, koska he joutuvat tekemisiin leikkauskivun kanssa ja tuntevat kipulääkkeet. Vaikeita kiputiloja hoitamaan tarvitaan kuitenkin useamman erikoisalan osaamista, korostaa Tampereen yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikan osastonylilääkäri Aki Hietaharju.

Eri kipuun eri hoito

Kivunhoidon monitahoisuudesta saa käsityksen, kun tarkastelee erilaisten kipujen kirjoa.

Kenties yleisin kivun laji on kudosvaurioon eli vaikkapa haavaan tai luunmurtumaan liittyvä kipu. Kipu voi myös olla hermoperäistä, josta tyypillisiä esimerkkejä ovat vyöruusu-infektion, hermo- tai selkäydinvamman tai neliraajahalvauksen aiheuttama kipu.

Psykogeeninen kipu taas voi kytkeytyä vaikeaan masennukseen tai neuroottiseen häiriöön. Joskus kipu on idiopaattista eli vailla selkeää syytä.

- Moni potilas kärsii eri muodoista rinnakkain. Lisäksi kipupotilaalla on usein liitännäisoireita, joista unettomuus on yleisimpiä. Kipu saattaa aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja työkykyongelmia.

Kipua hoidettaessa onkin hoidettava kokonaisuutta, jolloin moniammatillisen yhteistyön merkitys korostuu.

- Kiputiimiin tarvitaan esimerkiksi psykiatria, joka osaa uuttaa esiin kipuun liittyviä psykologisia mekanismeja.

Kivunhoidon erityispätevyys on myönnetty 110 lääkärille. Joukkoon kuuluu muun muassa neurologeja, anestesiologeja, fysiatreja, sisätautilääkäreitä, neurokirurgeja, yleislääkäreitä ja hammaslääkäreitä.

Syntymekanismit selviämässä

Kivunhoidossa tärkeimpiä virstanpylväitä on Hietaharjun mukaan ollut kivun syntymekanismien ja kipuratojen hahmottuminen tutkijoille.

- Kipu kroonistuu useista eri syistä. Taustalla voivat olla kemialliset, anatomiset, psykologiset, fysiologiset tai välittäjäainejärjestelmään kohdistuvat syyt. Kun näitä mekanismeja on alettu ymmärtää, myös hoidossa on voitu ottaa edistysaskelia.

Suurin osa suomalaisten kivusta hoidetaan käsikauppalääkkein, ja lääkkeillä on keskeinen rooli myös pitkittyneen kivun hoidossa.

Vaikeita kiputiloja lääkitään tätä nykyä trisyklisin mielialalääkkein, epilepsialääkkein ja opiaatein. Mielialalääkkeet paitsi hillitsevät kivun aiheuttamaa masennusta, myös kohottavat kipukynnystä ja vaikuttavat kivunsäätelyjärjestelmään.

- Vahva lääkitys ei merkitse loppuelämän kestävää lääkitystä tai vaikeaa lääkeriippuvuutta. Kivusta voi myös parantua, Hietaharju muistuttaa.

Kipua lievitetään lisäksi fysioterapian, fysikaalisen hoidon, hypnoosin ja psykoterapian avulla. Invasiivisten hoitojen käyttö eli esimerkiksi kipupisteiden puudutus on viime vuosina vähentynyt.

- Uusien invasiivisten hoitojen hyödyistä ei oikein ole varmuutta, mutta joskus nämä hoidot voivat toimia pitkänkin kipukierteen katkaisijoina.