Luin uutisen Kaliforniassa vuosikymmenet asuneesta suomalaisnaisesta, joka muutti takaisin Suomeen. Sopeutumisvaikeuksiahan siitä seurasi. Tuntui oudolta, että ihmiset eivät tervehtineet tai edes katsoneet toisiaan lenkkipolulla.

Kaliforniassa on toiset tavat. Vieraita tervehditään ja heille jopa hymyillään hampaiden kera missä vain. Suomen tyyli tuntui naisesta niin ankealta, että hän käynnisti vieraiden moikkaamiskampanjan. Mielenkiinnolla odotan, kuinka kauan hän jaksaa yrittää.

Olen itsekin kokenut kulttuurisokin vain muutamien kuukausien Kaliforniassa oleskelujen jälkeen. Suomi tuntui palatessa pimeältä ja tylyltä paikalta. Kalifornian valo on ilmastollista ja sosiaalista. Ystävällisyys vyöryy kaikkialta.

Mikä ei tarkoita, että Kaliforniassa ja koko Yhdysvalloissa kaikki olisi hyvin. Suomalaisethan usein olettavat, että kulttuurieron toteaminen on yhtä kuin Yhdysvaltojen ongelmien kieltäminen. Pian saa kuulla kiivaan luennon joukkoampumisista, köyhien kyykyttämisestä, hampurilaisbaarien turmiollisuudesta ja trumpilaisten hulluudesta.

Aivan. Kaliforniassa viipyminen kuitenkin arveluttaisi sen takia, että paluu Suomeen voisi olla liian pelottava.

Havainnoin ja haastattelin San Diegossa ja Piilaaksossa asuvia suomalaisnaisia, jotka ovat muuttaneet maahan puolisonsa perässä. Puolisot ovat teknologia-alan asiantuntijoita. Naiset kuvasivat, kuinka kalifornialainen hymy toimii käytännössä.

Vastaantulijan hymy karkottaa synkät ajatukset. Se saa tuntemaan olonsa tervetulleeksi ja hyväksytyksi. Säännöllisinä annoksina small talk hymyilyineen ja Hi sweetie, how are you? -toteamuksineen muuttaa jopa persoonallisuutta.

Myönteinen elämäasenne tutkitusti korreloi koetun ja mitatun terveyden kanssa. Yksinäisyys ja masennus ovat tilastollisesti tappavia vaivoja. Haastateltavieni mielestä kysymys hymyn aitoudesta on toissijainen. Se on aina parempi vaihtoehto kuin rehti möllötys.

Hymy viestii hyväksynnästä ja turvallisuudesta. Se kohottaa mielialaa niin omilla kuin toisen kasvoilla. Eräs yritysvalmentaja kertoi, kuinka hän laittaa kynän poikittain suupieliinsä, jos ei muuten hymyilytä.

Ranskalainen kulttuuriteoreetikko Jean Baudrillard pohti amerikkalaista hymyä kiinnostavasti nelisenkymmentä vuotta sitten:

– Ehkäpä amerikkalaisilla ei ole identiteettiä, mutta heillä on loistava hammaskalusto. Ja se toimii. Hymynsä avulla Reagan saa aikaan paljon laajemman konsensuksen kuin yksikään Kennedy tervettä järkeä tai poliittista älyä käyttämällä. Amerikkalaisen hymyn ainoa sisältö on hymyilemisen välttämättömyys. Se on kuin Irvikissan virnistys, joka jää häilymään kasvoille vielä kauan senkin jälkeen, kun tunteet ovat jo kadonneet. Samaa hymyä hymyilevät hautaustoimistoissa ehostetut vainajat.

Amerikkalainen tietokirjailija Barbara Ehrenreich kirjoittaa teoksessaan Smile or Die. How positive Thinking Fooled America & The World (2009), että positiivisuus on USA:ssa ideologia, jonka mukaan maailman halutaan toimivan. Mutta kun se ei toimi, ideologia on jopa vahingollinen.

Hän kysyy sarkastisesti, miksi amerikkalaiset eivät ole positiivisuudessaan maailman onnellisin kansa ja hämmästelee, miten ”oletettavasti tylyt suomalaisetkin” sijoittuivat heidän edelleen. Ehkä Ehrenreich on kuullut, mikä kansa on pitänyt viime vuodet ykkössijaaja ja tietää syynkin. Suomalaiset ajattelevat, että onni ei ole sama asia kuin positiivisuus tai jatkuva hymyily. Se on monivivahteisempi asenne ja olosuhteiden summa.

Silti uskon, että suomalaisten terveyttä kohentaisi ripaus amerikkalaista hymyä, kohtuudella. Se olisi kuin piste iin päälle.