Kaunokirjallisuus hyödyntää epäsuoraa ilmaisua. Se perustuu paljossa symboleihin ja vertauskuviin. Kuvakielen avulla synnytetään lukijassa ajatus siitä, mitä mahdollisesti tapahtuu sanojen ulkopuolella. Epäsuora ilmaisu tekee kirjallisuudesta kiehtovaa; lukija on aktiivinen osapuoli, osa tarinaa.

Olin ajatellut, että uutiskieli on aina suoraa. Venäjän kohtuuttoman hyökkäyssodan alettua hämmennykseni on kuitenkin lisääntynyt. Koska Eurooppa on koko elinikäni ollut turvallinen maanosa, sodankäynnin puhetapa on minulle uutta. Mitä ovat sotaretoriikan symbolit ja vertauskuvat?

Ukrainan sodan käynnistäjä Vladimir Putin kertoi heinäkuussa, että Venäjän laivasto saa uusia risteilyohjuksia. Tasaisin väliajoin hän myös muistuttaa Venäjän ydinaseista, jotka ovat valmiina käyttöön. Nämä uutiset saattavat hukkua uutisvirtaan, mutta jos ajattelen, mitä tämä henkilö viestii sanojen takana, asia saa murskaavat mittasuhteet. Meillä on paljon mahdollisuuksia tappaa ihmisiä, paljon ihmisiä, kaikki. Tämän viestin Venäjä antaa, vaikka yksikään valtio ei edes ole ollut kajoamassa sen omiin alueisiin. Miten me lääkäreinä ja ihmisinä suhtaudumme tähän viestiin? Mikä pahinta, tämä absoluuttinen pahuus ei ole fiktiota vaan täyttä totta.

Venäjän Suomeen kohdistamat puheet kiinnostavat meitä kaikkia. Näissä puheissa vilahtelevat täysin uudet sanat, kuten vastareaktio , epäystävälliset maat , kielteiset vaikutukset tai sotilaallis-tekniset näkökohdat . On käsittämätöntä ajatella, että he puhuvat meidän maastamme ja meistä, suomalaisista. Mitä näiden sanojen taakse kätkeytyy?

Meillä on uskottava puolustus on lause, joka on usein pyrkinyt mieleeni tämän kevään aikana. Lauseen voi ymmärtää sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. Ei riitä, että me tiedämme asian itse, vaan se pitää esitellä muille, jotta lapsemme ja lapsenlapsemme saisivat elää tässä vapaassa ja demokraattisessa maassa. Meilläkin on välineitä, joilla me pidämme vihollisen rajojemme ulkopuolella. Takerrun taas sanoihin: sana vihollinen saa minut hämmennyksen valtaan. Olemmeko me nyt siis kansa, jolla on vihollisia? Vielä vuosi sitten en olisi uskonut, että olemme oikeasti tässä tilanteessa. Venäjän aggressioiden takia meidät on tahdostamme riippumatta pakotettu mukaan sotaisaan puhetapaan. Olen myös pettynyt. Ihmiskunta ei todellakaan ole ottanut askeleita parempaa tulevaisuutta kohden, vaan päinvastoin. Siinä on lapsille selittämistä.

Kun sota-aiheinen kuvasto lisääntyi kevään aikana, aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että se ei ollut uusi ilmiö. Esimerkiksi 80-luvun harmittomana romanttisena komediana pitämäni, kauneusihanteiltaan vanhentunut Top Gun sai merkityksiä: sotakoneet ja maailman taitavimmat lentäjät. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että elokuva oli tehty kylmän sodan aikaan ja että sen kuvasto ei ollut tahaton.

Odotan, miten kielentutkijat analysoivat muuttunutta puhetapaa. Miten symbolit ja vertauskuvat muuttuvat, kun elämme konfliktien keskellä? Miten tämä puhe suhteutuu kaikkeen ihmisen tavoittelemaan hyvään?

Samaan aikaan kasvatamme lapsiamme, hoidamme potilaitamme, harrastamme ja tapaamme ystäviämme niin kuin mikään ei olisi koskaan muuttunut. Lääkärin ja ihmisen näkökulmasta asiat sanojen takana ovat välillä niin pahoja, että niitä on mahdoton ymmärtää.