Olen viime vuoden aikana kiinnittänyt huomiota sekä Suomessa että Ruotsissa trendiin, jossa medioissa on tuotu lisääntyneesti esiin terveydenhuollon hoitohaittoja, potilasvahinkoja sekä hoitovirheitä terveydenhuollossa työskenteleviä kyseenalaistavasta ja tilille vaativasta tulokulmasta.

Vastaanotoillanikin olen huomannut, että osa potilaista ilmaisee avoimemmin tyytymättömyytensä, joskus jopa saapuvat vastaanotolle, sillä ennakkoasenteella, että et sinä halua minua oikeasti kuulla tai auttaa.

Potilaita on kuultava ja kunnioitettava

On hyvä, että terveydenhuollon puutteet ja virheet eivät ole tabu. On tärkeää, että potilaat saavat jakaa kokemuksiaan ja että niitä kuullaan ja kunnioitetaan, etenkin silloin kun jotain on mennyt pieleen. On kiistatonta, että terveydenhuollon ammattilaisten toiminnan on oltava läpinäkyvää ja luotettavaa ja että virheellinen ja tuottamuksellinen toiminta tunnistetaan, tunnustetaan ja korjataan viiveettä.

Kuitenkin riski on, että malignien yksittäistapausten tai systeemin ylikuormituksesta tai pettämisestä aiheutuneiden haittojen vinoutunut puinti voi johtaa vaarallisiin yleistyksiin ja vääriin johtopäätöksiin, jotka ovat epäreiluja suurinta osaa terveydenhuoltoalaa kohtaan ja aiheuttavat tarpeetonta epäluottamusta yksilötasolla potilaan ja lääkärin välillä.

Virheen määritelmä

Hoitohaittakeskustelussa pitäisi kyetä erottamaan tuottamukselliset ja tahalliset haitat ja virheet niistä, joita terveydenhuollossa kaikilla keinoilla pyritään välttämään, mutta joita parhaista aikeista huolimatta pääsee tapahtumaan. Nämä ovat kaksi eri asiaa, joita ei tulisi sekoittaa, kansankielelläkään.

Komplikaatio, haitta tai epäoptimaalisesti onnistunut hoito ei ole automaattisesti hoitovirhe, eikä sen tehnyt lääkäri automaattisesti ammattitaidoton, välinpitämätön tai paha. Yhtäältä potilaan kokemat menetykset ja kärsimys ovat aina suuri tragedia, ja niihin tulee suhtautua sellaisina. Myös hoitovirheen tehnyt tai sen aiheuttaneeseen tilanteeseen osallinen lääkäri kantaa tapahtunutta koko ikänsä.

Median vastuu

Ei ole yhdentekevää, miten mediassa käsitellään terveydenhuollossa aiheutuneita vahinkoja.

Hyvässä ja totuudenmukaisessa journalismissa yhden raflaavan tapauksen varjoa ei kuitenkaan langeteta kaikkien muiden tapausten ylle tai anneta sen värittää kuvaa aiheesta kokonaisuutena. Sensaatiohakuisuuden ja klikkitavoitteiden ei pitäisi ohjata aiheen käsittelyä, sillä inhimillisestä kärsimyksestä ei tule tehdä mässyviihdettä.

Harva asia on ihmiselle yhtä arvokas kuin terveys. On ymmärrettävää, että hoitohaitat voivat tuntua anteeksiantamattomilta, joskus ne ovatkin. Silti osa aiheen ajankohtaisestä käsittelystä on jokseenkin armottomasti asennoitunutta ja sisältää oletuksen, että potilas ja lääkäri ovat tilanteessa vastakkain, vaikka kyse on molemminpuolisesta epäonnesta. Vastaavasti kuin potilaan on voitava luottaa itsensä lääkärin hoidettavaksi, lääkärin on voitava uskaltaa tehdä työtään silläkin uhalla, että virheen mahdollisuus on olemassa. Lääkärillä on myös oikeus saada tehdä työnsä olosuhteissa, joissa virheen mahdollisuus on systeemitasolla minimoitu.

Potilaiden kunnioitus on ansaittava

Työyhteisöt ovat osaltaan vastuussa jäsentensä mahdollisuuksista hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin ja potilasturvallisesti. Silti se miten hyvin lääkärikoulutuksen opit lääkärin etiikasta, vastuusta ja velvollisuuksista ovat menneet perille ja käytäntöön yksittäisten lääkärien kohdalla on pitkälti jokaisen omantunnon varassa, sillä työyhteisöjen ja valvontavirastotason keinot kontrolloida sitä ovat rajalliset. Lähtökohtaisestihan jokaisen valmistuneen lääkärin on koulutuksessa arvioitu omaavan valmiudet ammattinsa harjoittamiseen. Vahvan kollegion keskinäinen kunnioitus ja luottamus myös estää yksilön holhoamista. Ja kuitenkin yhden lääkärin väärinkäytös voi tahria koko yhteisön takit.

Lääkärikunnan tulisi kyetä olemaan nöyrä palvelemiensa potilaiden edessä, myöntää puutteensa, virheensä ja pyytää anteeksi joskus myös kollegojen puolesta tai vaikka tarvetta ei ehkä olisi. Arvioida omaa professiotamme kriittisesti ja tehdä korjausliikkeitä, jotta olisimme potilaidemme ja heidän luottamuksensa arvoisia. Palauttaa fundamentaalinen usko ja luottamus lääkäreihin.

Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti, väitöskirjatutkija ja entinen Helsingin yliopiston lääketieteellisen koulutusohjelman kohtaamisen ja vuorovaikutustaitojen kliininen opettaja.