Lääkärit ovat varsin ansiokkaasti pitäneet tutkitun tiedon näkökulmaa esillä silloin, kun heidän mielipidettään on kysytty.

Tunnen itseni hiukan boomeriksi vaikka en olekaan aivan kyseistä ikäluokkaa. Huomaan nimittäin aika usein, että asiat ovat pielessä ja ennen oli paremmin.

Yksi elämäni aikana mullistunut asia on tiedonvälitys.

Klassinen tapa hakea Hesari postilaatikosta ja levittää se puolen neliömetrin kokoiseksi levyksi aamupalapöytään väistyi pakon edessä tammikuussa 2013. Nykyään luen lehteni tietokoneen ruudulta, mihin vuorokaudenaikaan milloinkin.

Muodon lisäksi vuosien kuluessa on muuttunut myös sisältö. 90-luvulla Hesarissa ei mainittu sanallakaan Lola Odusogan menestystä Miss Universum -kisoissa eikä siinä olisi varmasti ruodittu, suorastaan tirkistelty, pääministeri Sanna Marinin juhlintaa niin monesta eri suunnasta, että todella vähempikin riittäisi.

Nykyisin nettiversiossa silmiin pistävät klikkiotsikot, joissa paisutellaan jutun sisältöä sekä viihdeuutiset. Ehkä tällaisten selvien levikinnostattajien mukana on tullut uudenlainen ote vakaviinkin aiheisiin. Ymmärrän, että toimittajilla on ennenkin ollut omia mielipiteitä ja ne ovat ohjanneet aihevalintaa ja kirjoittamisen sisältöäkin, mutta nykyään tämä näkyy usein selvästi.

Kirjassaan Journalismin kuolema Katleena Kortesuo kirjoittaa tästä ja lanseeraa myös termin tunnejournalismi : ”Jostain syystä media kokee asiakseen kertoa, miltä jostakusta tuntui kun joku muu suhtautui häneen jotenkin.” Kortesuo kritisoi toimittaja-aktivismia ja tunnejournalismia ja väittää niiden vinouttavan yhteiskunnallista keskustelua.

Pyrkimys totuuteen

Vanha journalistisen etiikan kulmakivi on totuuteen pyrkiminen.

Nykyisessä keskustelussa omat arvot ja valinnat ovat aivan keskiössä ja saattavat nousta totuutta tärkeämmiksi. Törmäsin artikkeliin , johon oli koottu seitsemän naisen sektiokokemukset ja kuvituksena näytettiin heidän sektioarpensa.

Ensimmäinen silmiin pistävä seikka oli, että arvet olivat siihen verrattuna, mitä olen vatsan palpaation yhteydessä tottunut näkemään, huomattavan prominentteja. Neljä niistä oli pystyviiltoja, joita ei nykyään hätäsektiossakaan välttämättä tehdä.

Jutussa oli kyllä lyhyt asiantuntijakommentti siitä, että alatiesynnytys on suositeltava, mutta kokonaisvaikutelmaksi jäi, että synnytyksessä on hyvin tärkeää, ehkäpä tärkeintä, että se on ”omannäköinen”.

Synnytystavalla voi olla seurauksia, jotka ulottuvat vuosien päässä olevaan tulevaisuuteen ja artikkelin lähestymistapa, jossa korostuvat yksittäiset kokemukset, antaa tulevalle synnyttäjälle vääristyneen kuvan keisarinleikkauksen riskeistä ja indikaatioist a ja ristiriitaisesti tekstin eetoksen kanssa kuvitus saattaa aiheuttaa pelkoa keisarinleikkausta kohtaan.

Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy monista lääketieteen piiriin kuuluvista aiheista, kuten syöpäsairaudet, lihavuus ja mielenterveyteen liittyvät asiat.

Syövän yhteydessä usein korostetaan potilaan omaa taistelua sairautta vastaan enkä muista koskaan nähneeni yleislehdessä kirjoitusta, jossa olisi käsitelty tutkitun tiedon pohjalta ennusteeseen vaikuttavia seikkoja.

Lihavuuteen liittyvät kumulatiiviset terveysongelmat ovat jossain määrin jääneet kehopositiivisuuspuheen varjoon.

Tutkitun tiedon näkökulma

Lääkärit ovat varsin ansiokkaasti pitäneet tutkitun tiedon näkökulmaa esillä silloin, kun heidän mielipidettään on kysytty.

Lääketieteeseen liittyviä aiheita käsitellään mediassa kuitenkin usein jopa täysin ilman lääkärin näkökulmaa ja tällöin todellisuus vääristyy. Terveyden ylläpidosta puhuttaessa saatetaan haastatella ihmistä, joka on tehnyt elämäntaparemontin tai personal traineria, joka uskoo tietynlaisen ruokavalion paremmuuteen.

Olen myös joskus huvittuneena, joskus kauhistuneena seurannut, kuinka sellainen asia kuin aivoterveys on nostettu erilliseksi terveyden osa-alueeksi ja aivotutkijoita, jotka eivät ole lääkäreitä, on haastateltu tämän erillisterveyden asiantuntijoina.

Me lääkärit emme yleensä tyrkytä itseämme julkisuuteen, oikeastaan emme usein edes suostu sinne silloinkaan kun aihetta olisi.

Eräs poikkeus säännöstä oli Anni Saukkola , joka äskettäin ilmoitti lopettavansa somessa toimimisen . Hän kertoi yhdeksi syyksi kokemansa häirinnän. Tämän lukeminen oli murheellista ja lannistavaa; olisi hyvä, jos meitä lääkäreitä olisi somessa läsnä enemmänkin ja jakaisimme asiallista tietoa vaikeista ja tunteitakin herättävistä aiheista. Meidän olisi hyvä jaksaa suostua, jopa tarjoutua haastateltaviksi, tai kirjoittaa lehtiin tärkeistä, oman asiantuntemuksemme piiriin kuuluvista aiheista.

Mutta enhän itsekään ole tehnyt niin, tätäkin tekstiäni lukevat pääasiassa kollegat, jotka eivät toistaiseksi ole häirinneet eivätkä uhkailleet, vaikka olisivatkin olleet eri mieltä.

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.