En jaksaisi saarnata palautteen antamistyylistä, joten yksinkertaistetaan: rakentava palaute korjaa asioita, kieli poskella naljailu, holhoava lässytys ja kiukuttelu ei.

Viimeisen muutaman vuoden ajan minulla on ollut mahdollisuus tutustua tutkimustyön merkeissä potilasasiakirjoihin, jotka on laadittu aikana ennen tietotekniikan läpimurtoa ja terveystiedon digitalisointia. Näitä lukiessa oppii nopeasti, kuinka suomen (ja ruotsin) kielen käyttö potilasasiakirjamerkinnöissä olivat vuosikymmeninä 1960–2000 varsin erilaisia.

Tekstit ovat monin osin huolitellumpia ja kuvaavampia kuin nykyään, siinä missä tänä päivänä suositaan varsin tarkkaa, yksinkertaistettua ja objektiivista kirjaamista. Käytössä oli jonkin verran erilainen terminologia kuin tänä päivänä: Esimerkiksi termit “vähämielinen” ja “hidasjärkinen” olivat ilmeisesti menneisyydessä ihan tavallinen tapa kirjata, kun taas tänä päivänä suositaan syystäkin ei-loukkaavia termejä. Paperivetoiseen aikaan myös kieliopin noudattaminen oli monin osin tarkempaa: nykyteksteistä hukkuvat usein olla-verbin eri muodot, kun taas noista vanhemmista teksteistä ne vielä löytyivät.

Yksi asia loisti poissaolollaan - ainakin näissä teksteissä, joita pääsin lukemaan. En löytänyt yhtään lääkäreiden keskinäistä kiukuttelua erikoissairaanhoidon palautteista tai perusterveydenhuollon lähetteistä. Missään ei lukenut henkilöön meneviä huomautuksia tai muitakaan epärakentavia kommentteja, puolella tai toisella. Palautteiden osalta sävy oli hienotunteista ja asiallista. Ihmettelin tätä siksi, koska olen uskonut pitkään, että epäasialliseen sävyyn kirjoitetut asiakirjamerkinnät (joko potilaasta tai toisesta lääkäristä) olisivat ns. vanhan maailman tapa, joka ei kulu kuolemalla eikä kuole kulumalla. Ehkä se onkin, ehkä ei, mutta näistä kymmenistä teksteistä sitä ei ainakaan löytynyt.

Potilastietoja on kirjattu ylös papyrukseen ensimmäisiä kertoja tiedettävästi antiikin Egyptissä ja tapa on vuosituhansien varrella kehittynyt lääkäreiden henkilökohtaisista muistiinpanoista sairaaloiden potilastietoarkistoiksi ja lopulta lakijärjestelmän säätelemiksi digitaalisiksi tietopankeiksi. Nykypäivänä sisältöä rajaa ja säätelee sekä lääkäreiden tarpeet, terveydenhuollon muiden ammattiryhmien tarpeet, että valtion ja lakijärjestelmän tarpeet. Järjestelmään ei voi siis suhtautua kuin somen puskaradioon, tai messenger-sovellukseen ja kirjoitella sinne mitä mieleen juolahtaa, kun jokin asia harmittaa.

Jos lääkäri on johonkin pettynyt, tyytymätön, tai haluaa jollain muulla tavalla ilmaista mielipiteensä jostain muusta kuin potilaan diagnostiikasta ja hoidosta, on parasta ilmaista se ottamalla asianosaisiin suoraan yhteyttä. Ei niin, että lisää tuottamansa peikot ja sammakot joko palautteeseen, käyntimerkintään, lähetteeseen tai epikriisiin. Sellainen pahan olon oksentaminen ei yksinkertaisesti kuulu järjestelmän käyttötarkoituksiin. En jaksaisi saarnata palautteen antamistyylistä, joten yksinkertaistetaan: rakentava palaute korjaa asioita, kieli poskella naljailu, holhoava lässytys ja kiukuttelu ei. Toivottavasti on sanomattakin selvää, että tämä koskee kaikenlaista viestintää työpaikalla kaikkien ammattiryhmien osalta.

Vaihtoehtoisesti voidaan toki purnata jossain suljetussa Facebookin ryhmässä siitä, kuinka taas tuli laiskan PTH-lääkärin lähete, jossa ei oltu mitään jaksettu tutkia tai kuinka taas tuli ESH:sta kiukkuinen palaute, josta ei ollut mitään apua potilaan asioiden edistämiseksi. En vain tiedä kuinka tällainen rakentaisi yhtään uusia siltoja eri organisaatioiden lääkäreiden välillä. Kuvittelisin kuitenkin, että sote-uudistuksen hallintohimmeleiden myötä niitä siltoja tarvitaan entistä enemmän. Kuilu on jo entuudestaakin aivan tarpeeksi syvä.

Eksoottisista oireista, löydöksistä ja harvinaissairauksista kiinnostunut yleislääkäri. Tuttu näky Kauhavan terveyskeskuksen käytävillä.